Eppunormaali.net - Eppujen fanisivut



Eppunormaali.net --> Toimii taas



Eppunormaali.net toimii taas

Arvon Eppu-fanit, Eppunormaali.net on taas käytettävissänne. Sivusto hiipui hiljalleen vuoden 2010 aikana, ja pimeni lopullisesti noin vuosi sitten. Koska sivuston ylläpito semmoisenaan tuntui työläälle, oli jatkaa toimintaa pienimuotoisempana ja laittaa osia sivuston sisällöstä nettiin eri osoitteeseen. Suoraan sanottuna en kuitenkaan saanut sitä ikinä aikaiseksi, ja jotenkin Eppunetin hajoittaminen osiin tuntui myös vieraalle. Asiaa pyörittelin aikani mielessä, ja ajattelin, että josko perustaisi kokonaan uuden verkkosivuston uuteen osoitteeseen vanhalla sisällöllä. Eipä tämäkään asia tuntunut hyvälle, vaan aina mielessäni palasin ajatukseen, ettei mikään muu osoite tai sivuston nimi tunnu niin hyvälle ja tutulle kuin se Eppunormaali.net...

Kokonaan sivuston heittäminen menemään olisi merkinnyt samalla sitä, että kaikki sivustolle yhdessä kasattu materiaali olisi mennyt hukkaaan. Niinpä rupesin selvittämään sitä mahdollisuutta, josko fanisivusto saisi taas käyttöönsä Eppu Normaalin omistaman eppunormaali.net-verkkotunnuksen. Asia järjestyi, ja tässä sitä nyt ollaan: vanha sivusto on esillä taas.

Valitettavasti Eppu-keskustelua ei nyt ainakaan heti alussa palauteta. Keskustelun kanssa oli ongelmina mm. valvojien puute ja spämmirobottien tunkeilu keskusteluun, mitkä molemmat aiheuttavat säännöllistä työkuormaa. Mutta katsotaan, mitä tästä nyt tulee, ja onko sivustolle ja keskustelulle vielä tilausta. Sivustoa on tarkoitus muutenkin päivittää, jos ja kun sitä aikaa sitten joskus riittää semmoiseen... Mielelläni otan apua vastaan kaikilta, jotka sitä haluavat tarjota. Apu voi olla esim. keikkagallerian ja tuotanto-osion päivitystä, mitkä ovat nyt heti alussa jo päivityksen tarpeessa.

Sähköpostia voi laittaa minulle tuttuun osoitteeseen jape (ät-merkki) eppunormaali . net.

T: Jape




EPPU-KESKUSTELU EI TOISTAISEKSI KÄYTÖSSÄ!
EPPU-KESKUSTELU
EI TOISTAISEKSI KÄYTÖSSÄ!


KEIKKAGALLERIA: Keikkakuva
Keikkagalleriassa 1107
Eppu-keikkaa!

JUTTUARKISTO:
Juttuarkisto
"Epuissa on ollut glamouria aina hyvin vähän"


SIVUN NIMI: Toimii taas!
PÄIVITETTY: 10.11.2011



© Eppunormaali.net
Sivun alkuun