Eppunormaali.net --> Cocktail Bar --> Raportit --> Levynkansinäyttely
|
Kuvat avautuvat suureksi klikkaamalla.
Raportti julkaistu: 16.9.2006
|
Eppunormaali.net levynkansinäyttelyssä Turussa
|
Turun Aboa Vetus & Ars Nova -museon barokkiklassistisessa retropalatsissa oli keskiaikaisten kivenmurikoiden ja
nykytaiteen ohella tammikuusta maaliskuuhun 2006 esillä myös suomalaisten rock/pop-levynkansien ei
pelkästään retrohenkinen näyttely nimeltään "Top 10 - suomalaista
levynkansitaidetta". Näyttely kattoi vuodet 1969-2005 ja esitteli monipuolisesti tunnettujen ja
vähemmän tunnettujen suomalaisten pitkäsoittojen kansia. Eppunormaali.net:n iskuryhmä
tutustui näyttelyyn hyvissä ajoin jo viikkoa ennen sen sulkeutumista.
|
![Klikkaa kuva suureksi [Kuva]](levynk1p.jpg)
Imperiumin vastaisku -levy ja sen luonnos levynkansinäyttelyssä
|
Museosta meille kerrottiin ajatuksen levynkansinäyttelystä lähteneen halusta tuoda esille
tätä aika pitkälti marginaaliin jäänyttä taidemuotoa. Kantavana ajatuksena
näyttelyssä oli asettaa valmiin painotuotteen (lp- tai cd-levyn) rinnalle jokin alkuperäisteos,
joka saattoi näyttelyssä olla melkein mitä tahansa öljyvärimaalauksen ja paperin palaan
luonnostellun suunnitelman väliltä. Yksi lähtökohdista oli myös tehdä näyttely,
joka voisi houkutella museoon uusia kävijäryhmiä. Näyttelyajatuksen takana oli Aboa Vetus
& Ars Nova -museon amanuenssi Silja Lehtonen. Näyttelyä ei tulla enää muissa
suomalaisissa museoissa näkemään, vaan teokset ja levyt palautettiin omistajilleen.
Musiikilliset raja-aidat eivät näyttelyn alkuosuutta kahlinneet: vanhimmista levyistä
näkyvimmin olivat esillä Hurriganesin klassiset poseeraukset (ja englannin kielen luova kirjoitusasu)
sekä Wigwamin ja lahtelaisen Haikara-yhtyeen
tajunnanräjäyttävät/silmääsärkevät (valitse sopiva vaihtoehto)
psykedeeliset kollaasit. Toki Wigwamilta oli mukana yksi versio Hard'n'Horny-debyyttilevyn
käsintehdyistä kansistakin: tämä oli varmaankin niitä prosessin
loppupäässä syntyneitä, kun pahville oli jaksettu raapustaa enää bändin ja
levyn nimi. Haikaran levynkannet olivat esillä myös suurina öljyvärimaalauksina. Seurueen
vanhusosastonkin oli tosin todettava bändin olevan tuttu pelkästään Suomalaisen rockin
tietosanakirjan (v. 1983) sivuilta. Eroottis-surrealistiset maalaukset jäivät kyllä mieleen.
Niiden tekijä Markus Heikkerö vaikutti muuten myöhemmin myös Sleepy Sleeperseissä.
Suomenkielisen rockin ensimmäisen, 70-luvun alkupuoliskon, kukoistuskauden levyjä ei
näyttelyssä juurikaan ollut mukana. Sen sijaan 80-luvun suuret nimet olivat kaikki esillä;
eivät välttämättä kuitenkaan musiikillisen painoarvonsa mukaisesti, sillä olihan
näyttelyn johtolankana levynkansien mielenkiintoisuus ja merkittävyys. Näkyvästi esillä
olivat mm. Stefan Bremerin Sielun Veljille kuvaamat kannet sekä Leevi & Leavingsin kannet, jotka Mikko
Kurenniemi toteutti Gösta Sundqvistin visioiden ja tarkkojen ohjeiden mukaisesti.
|
![Klikkaa kuva suureksi [Kuva]](levynk2p.jpg)
Cocktail Bar -levy ja maalaus levynkansinäyttelyssä
|
Eppujen osuus näyttelyssä oli suhteellisen pieni: mukana olivat Imperiumin vastaiskun kansi sekä
Cocktail Bar, joka oli näyttelyn paraatipaikalla levybaarissa. Cocktail Bar oli mukana Martin
öljyvärimaalauksena, joka oli arviolta noin 60 X 40 cm kokoinen. Muistelimme noita
öljyvärimaalausversioita CB:sta olevan enemmänkin - muistaisikohan joku tarkemmin?
|
1990-luvulle tultaessa näyttelyn musiikilliset raja-aidat alkoivat sulkeutua, sillä mukana oli
lähinnä rock/pop-genren edustajia. Hip hop ja rap loistivat poissaolollaan. Jotakin levynkansien
hohdokkuudesta auttamatta katosi vinyylien poistumisen myötä myös tässä
näyttelyssä: cd-kansien tutkiminen oli sellaista tihrustamista. Ja vaikka näyttelyesitteessä
optimisesti kirjoitettiin cd-levyjen kansivihkojen suomista luovista mahdollisuuksista, ei niitä nyt niin
luovasti näy käytetyn. Toki 90-luvun myötä kansiin tulleen digitaalitekniikan
ihmettelyssä on oma hauskuutensa: onko tuo kuva totta vai ei? Näyttelyn lopussa myös esitettiin
aiheellinen kysymys siitä, onko digitaalisen ladattavan musiikin maailmassa levynkansitaiteelle sijaa
enää lainkaan.
|
Kokonaisuudessaan näyttely oli monipuolinen läpileikkaus suomalaisista rock-levynkansista. Kaipasimme
kuitenkin enemmän panostusta kansien, levyjen ja yhtyeiden esittelyyn. Nyt tuollaista kuvien kytkemistä
kontekstiinsa ei ollut juuri lainkaan ja moni mielenkiintoinen tarina jäi kertomatta. Hyvä oivallus oli
sen sijaan jo edellä mainittu levybaari. Siellä oli jukeboksi, jonne oli ladattuna näyttelyssä
mukana olleita klassikkolevyjä - Epuilta Imperiumin Vastaisku - sekä tuoleja, pari pöytää
ja vanhoja musiikkilehtiä 70-80 -luvuilta. Ja mikä parasta, jukeboksia sai käyttää
ilmaiseksi. Ahkerasti Imperiumia soitimmekin ja komeasti biisit kaikuivat museon saleissa. Melkein koko
levyn ehdimme läpi soittaakin. Läksiäisiksi soimaan jäi Linnunradan laidalla.
|
![Klikkaa kuva suureksi [Kuva]](levynk3p.jpg)
Ilmainen jukeboksi oli osa näyttelyä.
|
"Top 10 - suomalaista levynkansitaidetta"-levynkansinäyttely Turussa Aboa Vetus
& Ars Nova -museossa tammi-maaliskuussa 2006.
|
|
|

EPPU-KESKUSTELU EI TOISTAISEKSI KÄYTÖSSÄ!
JUTTUARKISTO:

"Elämää kymmenen vuoden tauon jälkeen"
|
|
|