Ylöjärven karhut heräsivät talviunilta

Suonna Kononen, Karjalainen 6.12.1999

Eppu Normaali Turun Elysee-areenalla lauantaina 4.12.1999

Eppu Normaali on suomalaisille niin rakas yhtye, että sitä kuunnellaan, vaikkei sillä olisi uutta sanottavaakaan. Epuilla on itsenäisyyspäivän kunniaksi kaksi loppuunmyytyä keikkaa ja henkilökohtainen ongelma: levyllinen uusia kappaleita olisi valmiina, kunhan Martti Syrjä saisi ne sanoitetuksi.

Kun Eppu Normaalin edellisestä studioalbumista Studio Etanasta on aikaa jo seitsemättä vuotta, alkaa seuraava tuntua jo uudelta Kahdeksannelta ihmeeltä - sikäli kun se koskaan ilmestyy. Pantse Syrjän kertoman mukaan levyn kappaleet on jo pitkälti äänitetty, mutta lyriikat eivät ole valmiit. Martti Syrjän itsekritiikki tekstintekijänä on noussut yhtä massiivisiin mittasuhteisiin kuin veljensä studioperfektionismi.

Eppu Normaali on toiminut viimeiset vuodet parille festivaalikeikalle heräävänä talviunisena karhuna ja on pienoinen ihme, että yhtye on silti mahdottoman suosittu. Vuonna 1996 pakattu tupla-cd-kokoelma Repullinen hittejä viihtyi ennätyspitkään listoilla ja myy edelleen. Toissailtana Turussa Eppuja oli katsomassa täysi Elysee-areenallinen. Tänään maanantaina Eput nousevat Helsingin areenalle, joka myytiin loppuun parissa tunnissa.

Turun ja todennäköisesti Helsinginkin Eppu-yleisön pääosa koostuu kolme-nelikymppisistä, Eppujen tahdissa kasvaneista perussuomalaisista. Pukuihin ja kravatteihin sonnustautuneiden vatsoittuneiden sekaan mahtuu kuitenkin valtavasti teini-ikäisiäkin, Turussa ainakin yksi irokeesipäinen punkkarikin.

Nuoret ovat löytäneet Epuista jotain, jota donkkarit, juustobanaanit ja rasmukset eivät koskaan tule antamaan. Syrjän veljesten posket ovat nykyisellään paksumpia kuin tämän ajan nuoriso-orkesterien, mutta se tajutaan sivuseikaksi. Epuilla on kerta kaikkiaan sairaan hyviä biisejä.

Kun näkee Eput lavalla, tulee jotenkin hyvä olo. Pukuhuoneen peiliin ei olla todennäköisesti katsottu. Pantse Syrjä soittaa sinnikkäästi Squier'n halvalla Stratocaster-kopiolla. Martti Syrjä kaivaa yhtä aikaa basisti Sami Ruusukallion ja omaa nenäänsä ja tekee ja höpöttää muutakin, mitä Jyrkin ja MTV:n musiikkivideoissa ei tehdä ja höpötetä, koska halutaan olla fiksun oloisia. - Varokaa hyttyset, ilmassa on paljon käsiä, kuuluu Turussa yksi legendaarinen välispiikki, jossa on yhtä paljon itsetietoista rock-asennetta kuin tässä: - Voitte laulaa mukana. Eikö olekin hauskaa, melkein kuin Fröbelin palikoilla.

"Jäljellä pelkkä yäk"

Vuonna 1999 Eppu Normaali esiintyy pitkälti samalla settilistalla kuin kokoelmankauppauskiertueellaan 1996. Keskitempoista, junnaavaa Studio Etanaa muistetaan vain yhden Hipit rautaa -osuman verran. Pääosassa ovat 80-luvun Eppu-klassikot, joiden seuraan noukitaan muutama 70-luvun pala muistoksi punk-menneisyydestä.

- Ennen oltiin punk ja yäk, mistä on jäljellä pelkkä yäk, ironisoi Martti Syrjä itsekin spiikatessaan Turussa Puhtoinen lähiöni -kappaletta. Suomalaista asumispolitiikkaa kauniissa melodiassa ruotinut viisu tasoitti aikanaan Eppujen matkaa kohti keskitietä. Tiukkapipoisimmista punk-faneista, jotka olivat kuunnelleet Aknepop- ja Maximum Jee & Jee -lp:t puhki, Akun tehdas oli tietysti paskaa, vaikka jälkikäteen voisi ajatella, että Akun tehtaan kantaaottavista lyriikoista löytyy kyllä punkasennettakin: kriittistä tekstiä vesien pilaantumisesta, ydinvoimahurmoksesta ja kilpavarustelusta.

Kantaaottavuus ei hävinnyt Epuista senkään jälkeen, kun neljä ensimmäistä LP:tä päävastuullisesti sanoittanut Mikko Saarela jätti tekstinteon Martti Syrjälle. Syrjä on kuitenkin keskittynyt tarinankerrontaan ja tunnelmointiin ja kertonut epäsuorasti vuoden 1988 Afrikka, sarvikuonojen maa -hitissä, miksi. Suomesta käsin on hankala parantaa maailmaa jossain kaukana, kun aseena on vain kitara ja tietomäärä heikkoa. "Lisää vielä Afrikasta uutisia huonoja: ei sielläkään ole kohta enää sarvikuonoja. Niitä savannilla ensin salaa ammutaan, sitten sarvi kainalossa Nairobissa sammutaan." Mitäs muuta se on Syrjältä kuin piruilua maailmanparannukselle, joka perustuu helposti yhtä ahtaaseen ja värittyneeseen maailmankuvaan kuin niillä, jotka maailmaa eivät halua parantaa. Turun keikalla Syrjä ei malta olla lisäämättä kappaleeseen vielä päivityksiä: "Massa on vielä massa Etelä-Afrikassa - tai ei enää."

Kantaaottava laulu vanhenee helposti. Eppujen kestävimmät laulut kertovat sittenkin ihmisistä tilanteissa, jotka eivät vanhene, vaikka vanhenemme. "Lapsuuteni kesät sumuun vajonneet, palasiksi muistojeni läjään hajonneet. Palapelin kasasin paksuin rukkasin ihmetellen minne kaikki palat hukkasin." (Kaikki häipyy, on vain nyt, 1986) Se kuulostaa aluksi pettävästi sanahelinältä, kuten myös vaikka "näin kulutan aikaa maatessani alla tämän taivaan, josta pilvet tekevät harmaan. Sen tiedänkin varmaan. Takana sinisten silmieni päätäni vaivaan alla tämän taivaan, kun kuluttelen aikaa." (Näin kulutan aikaa, 1988) Tai: "Ratapihalla mielen uudestaan ja uudestaan takerrun vaihteeseen, samaan ja ruosteiseen, sitä kääntelen edes takas." (Nyt reppuni jupiset riimisi rupiset, 1984) Martti Syrjä osaa jalostaa suomalaisen hohhailun ja haikailun tilannekuviksi, joissa on jotakin hyvin kiteytynyttä ja tälle kansalle ominaista.

Kuulen parran kasvun

Tuliko tässä joristua tarpeeksi itse Turun konsertista? Se oli ennalta-arvattava, mutta hyvä. Martti Syrjän laulu soi kolhommin kuin studiolevyillä, L- ja N-kirjaimet ääntyvät hieman kummasti kuten Onko vielä pitkä matka jonnekin? -livelevy paljasti.

Pantse Syrjän lyyrisen helmeilevä kitarasoundi ei ollut aivan kohdallaan. Sooloissa mukaan ilmestyi transistorimaista kireyttä, jota en ole aiemmin kuulunut. Pantsen ja Juha Torvisen kitarointi soljui kuitenkin hyvin yhteen ottaen huomioon Eppujen vähän keikkailun viime vuosina. Esimerkiksi Vihreän joen rannalla (Kauan sitten) punoutuu edelleen häkellyttävän kauniisti.

Murheellisten laulujen maa, tuo Suomi-rockin Stairway To Heaven, oli yllättävästi kompastua kitaroiden vireongelmiin. Yhteislaulu kuljetti kappaletta. Livebravuuri Voi kuinka me sinua kaivataan miksattiin kummallisesti: lattiatomit eivät jytisyttäneet rintakehää. Vain muutamaa vanhempaa kappaletta oli sovitettu uusiksi rankemmalla kädellä. Radio soi laiskanpulskeana stadionrokkina, Rääväsuita ei haluta Suomeen pelitettiin osaksi unplugged-folk-parodiana.

Eppu-lavashow'n olennainen osa, Torvisen hypyt kappaleiden lopuksi, on tallella. Martti Syrjä jaksaa riehua vähemmän ja puuskuttaa entistä enemmän kappaleiden välillä. Visuaalisuutta lisää videokangas, jolla lentää lentokonetta (Lensin matalalla), mataa sarvikuonoja (Afrikka, sarvikuonojen maa) ja kasvaa partaa (Näin kulutan aikaa). Kahden tunnin keikkaan mahtuu kaksi lavallepaluuta. Kappaletoiveista päätellen yleisö jää kaipaamaan vain Urheiluhullua.

- Sairaan hyvä! kommentoi keikan jälkeen yksi euforinen teinipoika kavereilleen ja alkaa puskea yleisömassassa kohti keskustan bussikuljetuksia. Ja se pukupäinen yleisö, se poistuu areenan anniskelutiloihin - yhtä auvoisasti hymyillen.

[SULJE]