Eppunormaali.net --> Sankariainesta --> Juha
|

Juha Torvinen Kitara
|
Juha Ensio Torvinen 24.3.1959
Eppujen nopearanteinen ja ketteräjalkainen vasuri kitaristi, joka on alusta asti ollut erityisesti
tyttöjen mieleen. Rovaniemeltä kotoisin oleva Juha sai ensi kosketuksensa rockmusiikkiin jo
pohjoisessa. Led Zeppelin ja CCR kuuluivat Juhan kaverin kokoelmiin ja niitä kuunneltiin ankarasti.
Kauhavalla asuessaan Juha sai ensimmäisen kitaransa ja varsinainen soittaminen alkoi koulun
kitararyhmässä. Suurena ahaa-elämyksenä tuolloin koettin se, että niitä hienoja
rockbiisejä onkin ihan helppo soittaa. Ensimmäiset keikkansa Juha soitti muutettuaan
Ylöjärvelle. Saatuaan paremman kitaran ja vahvistimen paikallinen pelimanni palkkasi hänet
soittamaan tanssimusiikkia viikonloppuina. Rivimuusikon pesti takasi lukiolaiselle taskurahojen
lisäksi kaivattua kokemusta, vaikka tanssimusiikin soittaminen eroaakin rockin soitosta.
|
Pian Ylöjärvelle muutettuaan Juha tutustui Marttiin lukiossa ja siitä alkoi yhteinen musiikillinen
taival. Teboilin kahviossa sinetöity ystävyys poiki yhteisen bändin. Aluksi oli Heimo
Hämähäkki, jota seurasi Öystilä, josta Juha erosi vasta vuonna 1977 Eppu Normaalin
ollessa jo toiminnassa.
Eppujen alkuajoista lähtien Juhan ja Pantsen kitarointi on soinut hyvin yhteen ja kumpikin on
löytänyt oman paikkansa bändin sähkökitaravelhoina. Energinen lavaliikehdintä
korkeine loikkineen on yhtä kiinteä osa Juhaa kuin nopea vain ylhäältä alas
komppaaminenkin samoin kuin uljas luonnonkihara hiuspehko - ei ihme että Juha löysi tiensä monen
tytön päiväuniin. Ammoin ainoaksi harrastuksekseen "urheilun vihaamisen" ilmoittanut Juha alkoi
harrastamaan jossain vaiheessa sulkapalloa aktiivisesti pysyäkseen kunnossa. Vauhdikas meno vain jatkuu
keikoilla, vaikka aikaa sulkapallolle ei aina ole riittänytkään.
Juha on kunnostautunut säveltäjänä 28 kappaleessa, joita löytyy sekä Epuille
että Screaming Thundersille. Mainittavaa on, että Juha on tuottanut ikimuistoisen kuuntelunautinnon
myös laulajana. "John Fogerty (yhden Carillon ihme)" on Pantsen salaa äänittämä
laulusuoritus, joka todistaa että laulajalla asenne on tärkein, ei se miten oikein biisi menee. Juhan
laulusuoritusta voi ihailla myös vuonna 1985 nauhoitetulla Video, taivas ja tähdet -tallenteella.
Omalla soolosinkullaan "John E.Horny/Sovitaan kuitenkin" Juha hoitaa laulun ja kitaran lisäksi myös
basistin ja pianistin virkaa kerrassaan mallikkaasti.
Eppujen taukojen aikana syntynyt sivuprojekti Screaming Thunders on antanut Juhalle tilaisuuden loistaa myös
ykköskitaristina, minkä tontin hän upeasti hoitaakin. Soolokitaristin taidot
pääsevät esille toiseen tapaan kuin yhdessä soitettaessa. Tuottajan hommia Juha on kokeillut
tasan yhden levyn verran: Liz & the Lizardin levy "Herätkää! Vartiotorni kaatuu" on
tämä harvinaisuus.
Koulutukseltaan Juha on mielisairaanhoitaja. Varsinaisena päivätyönään hän
kuitenkin toimii edelleen Poko Rekordsin kotimaisen tuotannon päällikkönä.
Ylöjärvellä nykyään asuvalla Juhalla on puolisonsa kanssa yksi lapsi.
|
|

EPPU-KESKUSTELU EI TOISTAISEKSI KÄYTÖSSÄ!
JUTTUARKISTO:

"Martin suosikkibiisi ja suosikkifilosofi"
|
|
|