Eppunormaali.net - Eppujen fanisivut



Eppunormaali.net --> Sankariainesta --> Sami



Sami

Sami Ruusukallio
Basso, laulu
(1989-)


Sami-Kalle Ruusukallio
25.12.1963


Sami on järjestyksessään kolmas ja samalla myös pitkäaikaisin Eppu-basisti. Sami astui ruotuun Mikko Nevalaisen lopetettua vuonna 1989. Koesoitto ei tuottanut hankaluuksia: Sami osasi biisit paremmin kuin Eput itse. Ja kun legendaariset kysymykset, "Ootko vittumainen mies?" ja "Onko sinulla koskaan ollut viiksiä?", saivat tulevaa työnantajaa miellyttävät vastaukset, yhteistyö sinetöitiin kahvihetken merkeissä. Koesoitto Takamaalla oli kaupungilla melkoinen kiinnostuksen kohde. Siitä raportoitiin liki reaaliajassa sekä Samin että Eppujen innokkaimmille faneille mm. Aulabaariin.

Sami on musikaalisen sisarusparven nuorimmainen. Sami aloitti omaehtoisen musiikin harrastamisen vanhempien sisarusten instrumenteillä. Samin varsinainen oma musiikkiura alkoi 10-vuotiaana maineikkaan Tamperelaisen poikakuoron, Pirkanpoikien, riveissä. Soittajanura alkoi kitaralla koulubändikuvioissa, mutta kitara vaihtui bassoon 14-vuotiaana. Ensimmäisenä bassona oli Gibson Ripper. Ensimmäisen varsinaisesti oman bassonsa mies hankki 17-vuotiaana. Sen saman Fenderin Precicion Bass:n, joka tänäkin päivänä kulkee muusikon matkassa. Ennen Eppuja Sami oli noussut Tampereella jo melkoisen ammatilaisen maineeseen basistina. Niinpä Nevalaisen lähtiessä alkoi kaupunki kohista Samin olevan ainoa varteenotettava vaihtoehto uudeksi Normaali-basistiksi.

Meriittejä Samille kertyi Jukka Törmän kunnianhimoisessa Omunassa (Jukka Törmä, Jukka Rautanen, Petri Peltonen, Vesa Sytelä, Jukka Järvinen ja Sami Ruusukallio), jonka biisit soivat radiossa ja tv:ssä Levyraatia myöten. Monet ikäloput muistanevat vielä hoilotuksen "jeejee ja mtv, mäkin haluan teeveemainokseen--". Omunan jälkeen Sami soitti Kairossa (Sidi, Jarno, Leena, Tapio ja Sami), jonka elinkaari ajoittui vuosiin 1984-86. Valtakunnallisella tasolla Kairo ei saavuttanut suurta suosiota, mutta paikallisesti omasi kyllä faneja. Kappale Rakkaani myy bensaa huvitti sanomallaan.

Vuonna 1989 kohuttu ja rakastettu tyttöbändi Ilona sai Samin riveihinsä. Bändi teki tällä kokoonpanolla (Toni, Kata, Taru ja Sami) singlen Pojat/En sua saanutkaan sekä hienon albumin Ilotulitus. Ilonan viimeisellä keikalla Rock Cabaressa Samin saatua pestin Eppuihin virtasivat kyyneleet niin fanien kuin muusikoidenkin silmistä.

Samin upeaa ääntä taustalaulajana voi kuulla mm. seuraavilla levyillä: Q Stone: Pink On Blue (1990), Toni Lähteenmäki: Haaveilen (1990), Jazmine: Nightfall (1997), Jartsa Tuominen: Northern Lights (2001), Anssi Tikanmäki: Perinteinen Poplevy (2001). Muusikkona Sami on vieraillut: Costello Jones: A Little Bit Crazy (1988) ja Popeda: Live at BBC:llä (1995). Sami kuului myös Tamperelaisen Rockmusikaali Virgon bändiin (ensi-ilta 19.11.1997).

Eppu Normaalin rinnalla Sami on soittanut Dave Lindholmin yhden kesän klubibändiksi 1992 ideoimassa Screaming Thundersissa (Dave Lindholm, Joe Vestich, Juha Torvinen, Aku Syrjä ja Sami Ruusukallio). Dave lopetti kuten oli ajatellutkin, mutta bändi jatkoi ilman häntä ja sai aikaiseksi ihan kelpoisan levynkin We Got it Good vuonna 1993. Vestichin lähdettyä laulajana jatkoi mahtavaääninen Sami Hintsanen. Toinen rinnakkaisprojekti on ABBA:a ja 70-luvun discohittejä ammattitaidolla soittava AllWays+ (Toni Lähteenmäki, Pia Bos, Aku Syrjä ja Sami Ruusukallio). Eritoten keski-ikäisiä nostalgisoiva, mutta nuorempienkin suosiota nauttiva bändi kiertää maata ahkerasti. Erityisen paljon poppoolla on kysyntää yksityistilaisuuksissa. Lisäksi bändi kunnostautui Epilaattori-sketsisarjan teolla, joka esitettiin TV 2:lla tammi-helmikuussa 2004.

Sami on säveltänyt yhteensä 13 levytettyä biisiä, mm. Kairon ja Ilonan levyille sekä Screaming Thundersille. Epuille Sami on säveltänyt biisin Talviunta sekä Juhan kanssa biisin Hihnalla. Jokaisen kitaraa rämpyttävän Eppu-fanin unelmaa Sami on toteuttanut nuotintamalla Eppu-tuotantoa nuottikirjaan Repullinen Nuotteja. Lisäksi Sami on ollut nuotintamassa biisejä Rokki-Vihkoihin. Yksityiselämänsä Sami on halunnut ja pystynyt pitämään poissa julkisuudesta, kuitenkin miehen tiedetään olevan perheellinen.


EPPU-KESKUSTELU EI TOISTAISEKSI KÄYTÖSSÄ!
EPPU-KESKUSTELU
EI TOISTAISEKSI KÄYTÖSSÄ!


KEIKKAGALLERIA: Keikkakuva
Keikkagalleriassa 1107
Eppu-keikkaa!

JUTTUARKISTO:
Juttuarkisto
""


SIVUN NIMI: Sami
PÄIVITETTY: 1.11.2006

Tämän sivun sisällön on Eppunormaali.net:lle tuottanut: Raija

© Eppunormaali.net
Sivun alkuun