Eppunormaali.net - Cocktail Bar - Haastattelut

Eppunormaali.net --> Cocktail Bar --> Haastattelut --> Pantse

Kuvat avautuvat suureksi klikkaamalla.
Haastattelu julkaistu: 7.1.2006

Pantse Eppunormaali.net:n suurhaastattelussa: "Kyllä Eput keikkuvat energisinä vielä kotvan aikaa"
Eppunormaali.net:n haastattelussa Pantse.	Eppu Normaali -yhtyeen säveltäjä, kitaristi ja tuottaja Mikko Syrjä eli Pantse on istahtanut haastattelupenkkiin Eppunormaali.net:n pyynnöstä. Paikkana mikäpäs muu kuin Akun Tehdas. Mutta ensin juodaan tietysti kahvit. Kovin on väkevät kahvit Tehtaalla, vaikka kahvi onkin sitä kuuluisaa Eppu-paahtoa. Pantse kertoo kahvimitan olevan hukassa ja kaataneen jauhoja pussista suoraan. Mutta mikäpäs siinä. Menköön tämän kerran. Harvoin sitä on Pantsen keittelemää kahvia tullut juotua.
Vuosi humahti
Huomenna tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun Sadan vuoden päästäkin ilmestyi. Miten on vuosi uuden levyn kanssa eläessä sujunut? - Kaiken kaikkiaan ihan mukavasti. Vähän humahtamalla mennyt. Uuden levyn ansiosta saatiin tehdä oikein korkean profiilin kiertue, jota ei aikaisemmin niin kuin oikein kehdannut tehdä, vaikka olikin olemassa tiettyä yleisön pyyntöä lähteä keikoille. Nyt oli mukavaa. Ja uusi levy oli sitten mahdottoman mukava saada aikaiseksi. Nyt tekee mieli tehdä lisää ja ajatukset on jo seuraavassa. Jotenkin oltiin niin pitkään tauolla, että levyllä tuli ikään kuin päästeltyä se tauon aikana kertynyt vanha meininki pois. Sen mä saatoin tauolla ollessa ennustaakin, että siinä tulee olemaan aikamoinen annos vanhaa Eppu Normaalia. Kyseessähän on kuitenkin sama bändi, että ei se voi olla niin kuin uusi bändi. Mutta nyt on tietysti mahdollisuus niinku ruveta vaikka vähän kokeilemaan. Kun nyt mietit sitä levyä vuosi julkaisun jälkeen, voiko sitä jo verrata muihin Eppujen levyihin? - Mä en ole ihan varma, olenko mä edes uskaltanut sitä hartaudella istua kuuntelemaan. Oli se niin kova juttu. Merkittäviltä osin oon kuitenkin tyytyväinen ollut siihen levyyn ainakin biisien sävellysten ja sanoitusten osalta. Monesti on ollut mielessä, että olisiko voinut paremmin soittaa tai äänittää, mutta sen ajan puitteissa semmoinen siitä tuli. Sen verran oon siellä teidänkin sivuilla käynyt kuikuilemassa, että pääsääntöisesti vanhat fanit, jotka aika paljon odottaa meidän levyltä, on yhdeksänkymmentä prosenttisesti tykännyt siitä levystä. Siitä olen ollut iloinen. On se silloin aikamoiset odotukset täyttänyt ikään kuin kaupan päälle. Olematta nyt kuitenkaan mitään maata mullistavaa. Mun mielestä enneminkin se on lähes maata mullistavaa, että joku vielä vaivautuu tekemään sellaisen levyn, joka on täynnä hyviä biisejä. Kun tuntuu, että nykyään tässä hommassa monelle on ihan muut asiat niin tärkeitä. Levyä odotettiin ja odotettiin ja sitten vielä odotettiin. Sitä odotettiin jopa niin paljon, että se nimettiin Suomi-rockin historian odotetuimmaksi. Puheenaihetta siitä riitti siis vuosikausiksi jo ennen sen ilmestymistä. Miten tällaiset suuret odotukset vaikuttivat levyntekoon? - Jos odotusten antaa häiritä itseään liikaa, tulee vaan liikaa paineita. Mä kyllä ainakin kykenin tekemään sen oman osuuteni enkä antanut niiden paineiden häiritä. Ja kokemuksesta tiedän, että hyvin pystyy tekemään vaan sen, minkä osaa tehdä hyvin. Jos yrittää tehdä jonkun toisen odotusten mukaan, niin putoaa pahasti ulos siltä alueelta, jonka osaa tehdä hyvin ja alkaakin tehdä huonosti asioita. Onko joskus sitten käynyt niin? - No ei mun juurikaan, koska mä oon aina pitänyt ohjenuoranani sellaista omapäistä meininkiä. Kun ajattelee sitä isoa osaa ihmisistä, jotka yrittää tehdä musiikkia muita miellyttääkseen, niin älyttömän pieni osa suhteessa onnistuu. Mun mielestä musiikissa on tiettyyn rajaan asti jotain, mikä ei ole koskaan opittavissa. Ei voi oppia sitä menetelmää esimerkiksi miten säveltää hitti mekaanisesti tai analysoimalla, koska tänään on tällainen trendi. Se voi kerran onnistua, että laitetaan sanoituksiin sitä ja tätä ja analysoidaan kaikkia hittibiisejä. Moni kai yrittää tolla konstilla. Siis tarkotan sitä, että kun tietää osaavansa sen, mitä osaa niin ei ole muuta mahdollisuutta kuin tehdä se. Ja sillon on piut-paut väliä, että mitkä ne odotukset on.

Idea uudesta biisistä
Miten alat värkkäämään uutta Eppu-biisiä? Istahdatko tuolille ja päätät, että teenpä uuden hitin? - Siis kyllähän sitä voi päättää, että nyt mä teen uuden hyvän biisin. Harvoin sellaisella päätöksellä on kuitenkaan osaa tai arpaa siihen, mikä on lopputulos. Mun tapauksessa mä istun alas kitaran kanssa vähän niin kuin kahdella eri mielellä. Mä istun joko ihan vain soittaakseni ja harjoitellakseni -jota mä muuten olen eläesseni tehnyt turhankin vähän- tai sitten mä istun alas soitellakseni ideoitani läpi. Siinä niitä ideoita pyöritellessä ja läpi soitellessa sitten kokeilee, että johtaisko tällä kertaa jokin idea johonkin. Monesti se menee niin, että olemassa oleva idea tai melodianpätkä ja kuljetus, säkeistö ja jopa kertosäe tulee toistettua ja kuinka ollakaan, tulee idea, että näin tää vois jatkua.	Pantse käyttää mielessään pyörivästä biisin ideasta sanaa maisema.
Se siis vaatii kitaran käteen, että niitä ideoita alkaa tulla vai voiko idea tulla vaikka autoa ajaessa? - Voi tulla, mutta useimmiten ne tulee kitaran kanssa. Voisi sanoa, että pääsääntöisesti tuo biisinteko, niin kuin kaikki muukin mun elämässä, on prosessiluontoista ja intensiivistä. Siinä on kiinni ja asiat pyörii päässä aamut ja illat. Silloin asiat pyörii päässä autolla ajaessakin ja tulee ideoita. Sitä ajattelee, että kokeilenpa seuraavan kerran tätä kitaran kanssa. Ja enemmän niitä ideoita tulee muuten kuin kitaran kanssa vasta sitten, kun on jonkin aikaa tehnyt kitaran kanssa. Teetkö biisejä akustisella vai sähkökitaran kanssa? - Nyt mä oon tehny ihan akustisella. Siinä on oma mukava puolensa, mutta nyt mä oon kyllä aatellu tehä vähän sekä että ja käskee itteeni tekemään myös sähkökitara kaulassa biisejä. Pääsääntöisesti mä oon kyllä tehny akustisella ihan 70-luvulta lähtien. Rallatteletko sitä melodiaa ääneen vai syntyykö se vain korvien väliin? - Kyllä mä biisejä rallattelen. En laita niitä muistiin, ne pysyy päässä. Mulla on hyvä melodiamuisti, toistaiseksi kaikki on pysynyt siellä. Se biisi-idea ei ole pelkkä sävellys. Voisin kutsua sitä vaikka maisemaksi, jota sävel on osa. Saan sen sävelen kaivettua esiin, ja periaatteessa vaikka variaatioitakin, kunhan pysyn maisemassa. Siinä mielessä, se on hyvä pitää vain päässä, koska ajattelen samoin kuin tämä Abba-säveltäjä, jonka nimeä en nyt muista, että jos biisi ei pysy päässä niin ei se ole ollut muistamisen arvoinenkaan. Kuulet siis jo sävellysvaiheessa valmiin lopputuloksen biisistä? - Kuulen, mutta hyvin harvoin se sitten valmiina kuulosta siltä. Se elää niitä monia mahdollisuuksiaan. Aina ne biisit on päässä maailman hienoimman kuuloisia, mutta tosiasia on, että kun niitä päänsisäisiä juttuja alkaa soittaa niin ei se kuulostakaan niin hienolta kuin miltä päässä on kuulostanut. No, sitten on erilaisia keinoja sen hakemiseen, jotta menisi ainakin sinne päin. Sitä kuulee kyllä sen biisin mahdollisuuksia, mutta niistäkin vain yksi mahdollisuus voi toteutua eikä sekään aina ihan yks yhteen. Onko paikalla merkitystä ideoiden syntyyn? Missä siis sävellät? - Kotona akustisen kitaran kanssa sekä nyt että ennen vanhaan. Vaikka voin työhuoneellekin lähteä, jos haluan. Kun viimeisen levyn biisejä alun perin kolme vuotta sitten aloin tehdä, niin sovittiin vaimon kanssa, että joka päivä kuukauden verran sulkeudun yläkertaan kitaran kanssa itsekseni. Siellä oli pakko ajankulukseen soittaa kitaraa. Ei se ole niin helppoa, kun ei ole vanhoja ideoita ja on pakko tyhjästä lähteä. Mutta se on kumma juttu, kun on istunut pari viikkoa ja jokunen idea lähtee pyörimään. Sitä pyörittää niitä ideoita ja ne ideat johtaa toisiin. Alkuvaihe on hankala, ja voinkin suositella kenelle tahansa, jolla on käynnistysvaikeuksia -niin kuin minulla oli- työhuoneen käyttöä. Sen jälkeen tein perheen parissa ja kun tuli ajatus niin syöksyin alakerrassa kitaran luokse kokeilemaan. Se oli aika intensiivistä vaihetta kyllä, muttei tarvinnut olla sillai karussa.

Sävelet ja sanat

Kaivelet siis ensin ideat esille yksiksesi ja sitten vasta alkaa sanoitustyö. Vai teettekö koskaan Martin kanssa biisejä niin sanotusti nokikkain?
- Kyllä me ollaan joskus, vaikka se on enemmän poikkeus kuin sääntö. Hyvin harvoin on tehty niin, että on tehty sanat ja sävel yhtä aikaa. Joskus on tehty sillai vuoronperään, että mä oon esittänyt Martille biisi-ideoita ja Martti on sitten marttimaiseen tyyliin kannustanut, että hyvähyvä ja sitten sanonut, että tämä voisi mennä tällai... Martti on kannustava henkilö. Vastaavasti Martti on mulle näyttänyt sanoituksia, en ole ehkä niin kannustanut, vaan sillai ilkeämielisesti, heh, antanut sitä rakentavaa kritiikkiä. Tai riippuu vaiheesta, kyllä sanoituksista voi myös heti sanoa että hyvä hyvä.
No mitäs sitten tapahtuu, jos mainitsemasi maisema muuttuu sanoitustyön jälkeen?
- Kyllä se sävellysten maisema väkisinkin muuttuu tekstien myötä. Ei se melodiamaisema niinkään, mutta hyvin harvoin se on ihan yksi yhteen sama se aihe, josta Martti tekee tekstin kuin mitä olen kuvitellut laulaessani sitä biisiä demoa. Me tehdään sillai, että mä teen sen biisin, se on siis sillai ihan valmis, ja kuvittelen mistä se kertookin. Ja laulan -toivottavasti kukaan ei niitä mun demoja kuule- pseudoenglanniksi. Englanniksi, kun ei ole niin väliä mitä sanoo. Kuuntelin koko lapsuuteni Beatlesia sujuvasti enkä ymmärtänyt sanaakaan. Olen tottunut sellaiseen englantiin, joka ei sano mulle mitään, se on kai aika yleinen tapa.
Kerrotko koskaan Martille, mistä biisi sinun mielestäsi kertoo?
- Pyrin välttämään sitä. Martti joskus bongaa mun fiiliksiä niistä mun pseudoenglannin pätkistä, lauseenpätkistä, jotka todellakin merkitsee jotain. Joskus se ottaa siitä vinkkiä, muttei suinkaan aina. Siinä vaiheessa vasta, jos Martti meinaa olla ihan lukossa tekstinsä kanssa, niin sitten mä kerron, mistä se biisi mun mielestä vois kertoo. Mutta en yleensä kerro, se on turhan rajoittavaa ja voi tuhota jonkin Martin luontaisen loistavan idean, jos mä meen kertomaan sen niin kuin heti, että tää mun mielestä kertoo just tästä. Ja näin tehdään, vaikka se olisi mun mielestä hyväkin idea. Ainahan omat ideat omasta mielestä on hyviä.
Et siis koskaan sävellä valmiiseen tekstiin?
- Olen joskus ihan kokeeksi tehnyt, mutta hyvin vähän. Eikä Martilta oikeastaan tule valmiita tekstejä niin kuin pöytälaatikkoon, kun se on tottunut kirjoittamaan melodiaan. Olisikohan meillä yksi...oisko se Historian suurmiehillä se biisi, jossa lauletaan jotenkin "sinun hymysi, minun hymyni"...?
Näissä sanoissa?
- Joo. En nyt tiedä, onko tätä aiemmin missään kerrottu, mutta mun mielestä just se on semmoinen biisi, että Martti oli sen kirjoittanut runoksi. Tuli sitten tehtyä semmoinen koe ajatuksella, että jos on runolliset sanat niin tehdään siihen oikein runollinen sävel. Mutta sen lisäksi mun mielestä ei ole yhtään Eppu-biisiä, joka olisi valmiiseen tekstiin tehty. Nythän mä lämpimikseni, kun muija käski, sävelsin neljä äitini runoa lastennäytelmään viime keväänä.
Niin se oli se Ransu ja Haitulan keskiviikko?
- Joo.
Mites ne onnistuivat omasta mielestäsi?
- Kyllä kai ne. Kyllä ne taisi olla vähän erikoisia ja muuta. Kyllä siinä on vähän hakemista semmosten valmiiksi tunnettujen runontekstien kanssa, kun se sävel olisi hyvä olla mielenkiintoinen, mutta se ei saisi olla sellainen, että se kuljettaa tekstiä liikaa ja antaa sille liikaa värittäviä sävyjä. Pitää antaa tekstille tilaa. Se on haastava, sanotaan erilainen juttu.
Tuleeko sinulle paljon sävellyspyyntöjä? Yölle olet ainakin Mysteeri-biisin säveltänyt?
- Ulkopuolisilta ei sävellyspyyntöjä oikeastaan ole tullut. Olli (Lindholm) pyysi, kun oltiin vielä vakaasti tauolla. Sanoin, että voin mä aikani kuluksi jotain rustata. Mähän en ollut sillon tehnyt yhtäkään biisiä pitkään aikaan. Se biisi on tehty kanssa niin, että ensin musiikki demoksi ja sitten Hanhiniemi teki sanat. Ja tekikin ihan hyvää ammattimiehen jälkeä.
Milloin sävelsit ensimmäisen biisisi?
- Ensimmäisen piisin mä sävelsin varmaan 12-13 vuoden ikäisenä, kun mä olin sinne pianotunneille mennyt ja olin päässyt nuotinlukutaidossa sen verran pitkälle, että sain jotain kirjattua. Yleensähän mun piti aina heti kokeilla kaikkea. Niinpä mä sit tosiaan tein ensimmäisen sävellykseni pianolla. Olisikohan pienintäkään mahdollisuutta, että se olisi missään säilössä mun vanhempieni arkistoissa...no tuskinpa on.
Senhän voisi huutokaupata!
- Heh, no olisi se ainakin itsestä mielenkiintoista kuulla. Jotain lapsellista ja herkkää se varmaan oli, oletan.
Mites tuo sanoituspuoli omalla kohdallasi? Onko siihen kiinnostusta ja olisiko joskus ideoita?
- En pyri liikaa sanoittamaan. Pieninä annoksina se voi olla ihan hauskaa, mutta minun sanoitukset on enemmän kikkailua ja näpertelyä verrattuna siihen, että Martissa asuu ihan oikea runoilijan sielu. Sen tyyppisiin sävellyksiin, joita mä teen niin niihin tarvitaan toisenlaiset sanat kuin mä teen. Hilpeimmissäkin mun kappaleissa on usein sellaista haikeaa pohjavirettä. Jotain sellaista, että haikeus asuu sydämessäni, heh... Olen kuitenkin koko elämäni taistellut, etten päästä sitä patetian puolelle. Tai ei mun tarvii kauheesti taistella. Ei ole sitten yhtään mun juttu nää suuret tunteet. Ja koska olen myös tuottaja, voin komentaa: pysy sinä Pauno pallillasi ja anna Martin hoitaa sanoituspuoli.
Ei sitten mikään muu kirjoittaminen kiinnosta, kun jonkinlainen sukurasite on kuitenkin olemassa?
- Ei. Kaiken kaikkiaan mä olen sellaisen lyhyen ilmaisun ihminen. Jos mä saan vaikka jonkin sanoitusidean, se kiteytyy yhdelle riville ja muu siinä on jo täytettä. Saatika sitten, että romaania alkaisin kirjoittaa.

Tuottajan leipäpuu
Puhutaanpas hetki tuottamisesta. Miten alunperin päädyit tuottamaan Eppu Normaalia? - Se oli vähän sattumankauppaa sinänsä. Oltiin tehty Aknepop ja tuottajina huseerasivat Epe ja Huovisen Timo. Kaikki kunnia tuottajille, mutta jo Microvox äänityspaikkana asetti omat rajoituksensa laadulle. Tilat oli kauheen kumisevat, eikä me sitä silloin ymmärretty. Kuminaa sillä levyllä on aika paljon, siinäkin määrin, että levyn kaivertaja oli leikannut ylempiä bassoja pois ja muutenkin vähentänyt bassoja. Saatiin sitten koelevy käsiimme ja tuumasimme, että tämähän on ihan tämmöistä lirinää - bassot on leikattu pois. Kaivertaja siinä sanoi, että kun se levy sillai jytisi, leikkasin vähän bassoja pois. Ja me oltiin, että jytistä sen pitääkin! Ei muuta kuin uusi kaiverrus, sille ei tehdä mitään! Lopputulos on kyllä vähän se, että mikä siellä on voimaa olevinaan, se on vähän semmoista kuminaa, kun se on semmoisessa betonikellarissa äänitetty. Kun tuli aika tehdä seuraavia juttuja, niin bändi, joka oli jo ihan hyvin soittava livebändi, oli suoraan sanottuna melko pettynyt sen Microvoxilla tehdyn levyn soundeihin. Pojat sit huutoäänestyspohjalta päätti, että Pantse tuottaa. Kun mä olin kuitenkin poikien mielestä meidän alamökissä Carlsbron 12-kanavaisella laulumikserillä ja Akain kelanauhurilla äänittänyt paljon paremman kuuloisia nauhoituksia. Ja olin kyllä innostunut touhusta. Kerrankin mun ei tarvinnu tyrkyttää itseeni siihen. Sitten ei muuta kuin hyppäsin puikkoihin. Ensimmäinen tuotos oli single Jee Jee ja Nuori poika. Ekaa kertaa elämässäni väänsin studion nappulaa ja olin vastuullisessa hommassa. Siihen nähden se on ihan hyvä. Epelle maanittelin, että älä nyt suutu, jos mulla menee tässä enemmän aikaa kuin ammattimiehellä. Lähdetään siitä, että koetan tehdä hommat hyvin ja ehkä mä myöhemmin opin tekemään nopeesti. Mutta en mä sitten koskaan oppinut. Tuotit joskus 80-luvulla muitakin artisteja, mutta siten hylkäsit sen homman. Oliko siihen jokin tietty syy? - Ei se mun otteeni siinä toisten tuottamisessa aina niin vahva ollut, ettenkö olis voinu möhliäkin asioita. Tuottajan vastuu on todella suuri. Rupesin huomaamaan, että ei voi pyytää sellaisia rahoja, jotka edes puoliksi korvaisi sitä työtä. Sitä kun on omakin bändi, jolla pystyy elämään niin sillä marginaaliveroprosentilla täytyy pyytää älyttömiä summia, että jäisi edes kohtuullinen korvaus ja pystyis ottamaan vastuun siitä. Kun bändi tekee ensimmäistä levyään, oma onnistumiseni tai epäonnistumiseni voi merkitä sen bändin uralle tavattomasti. Voi möhliä niiden uran siihen ensimmäiseen levyyn. Huono omatunto tulee, jos ei ole hoitanut hommaansa hyvin. Kyllä mulle oli luonnollista antaa sen hiipua vähitellen pois. Ihan tarpeeksi stressiä ja vastuuta oli omankin bändin tekemisissä. Tuo se syy oli ja jos oli muita niin en tähän hätään niitä muista. Onko vielä tullut pyyntöjä tuottajaksi? - Täytyypä todeta, ettei ole...heh. Ja ihan helpottunut olen ollut, ettei ole joutunut asiaa pohtimaan. Kyllähän se taas sellainen uusi kiusallinen tilanne olisi.
Pantse on tuottaja ja tekee viimeiset päätökset, mutta aina esimerkiksi sovituksista käydään bändin kanssa keskustelua.	Onko tuottajan rooli erillinen säveltäjän ja kitaristin roolista? - Välillä ne ovat minussa eri persoonina, mutta välillä niitä on vaikea erottaa toisistaan. Pitää ajatella kokonaisvaltaisesti silloinkin, kun tekee hommia niinku kitaristina. Pitää pystyä olemaan kriittinen myös omia tekemisiään kohtaan. Miten tiukat diktaattorin otteet sinulla on tuottamisen suhteen? - No se vähän riippuu. Koska mä nyt oon tuottaja ja ne on mun biisejä, niin mä olen se, joka prosessin eri vaiheessa sanoo tarvittaessa sen viimeisen sanan. Mutta on luontevaa, että me yhdessä katsotaan jotain instrumenttia sisään, että onko se hyvä vai ei. Yleensähän joku aina sen viimeisen sanan sanoo. Minun päätöksenihän se viime kädessä on, että tämä oli hyvä nyt sitten.
Osallistuuko koko bändi uuden biisin sovittamiseen? - Bändi sovittaa osittain itse mun biisit ja osittain yhteistyössä mun kanssa. Minulla on tämmöisiä tiettyjä sovitusideoita ja tietyt raamit ja ideat biisiin, kun sen teen. Niin sitten itse sovituksensa tekevät muusikot tietysti kunnioittaa mun sovitusideoita niiltä osin kuin ne on oleellisia ja tärkeitä. Näistä me yleensä sovitaan keskenämme. Luultavasti varsin yleinen tapa hyvin soittavalla bändillä on, ettei tarvitse soittajalle joka nuottia eteen laittaa. Päätätkö sinä tuottajana aina myös vaikkapa levyjen nimet ja sinkkubiisit? - No, levyjen nimet on kuka kulloinkin päättänyt. Yhdessä niitä pallotellaan ja sitten joku päättää, että jos ei parempaakaan keksitä, niin se on sitten tämä. Sinkuista tällä uudella levyllä mä jouduin omasta päästä valitsemaan sen Suolaista sadetta ja sit taisin sanoa, että Sankariainesta on toinen. Ja sitten Epe halusi Sadan vuoden päästäkin -piisin. Miten tuottajana koet kritiikin? - Enimmäkseen, kun sitä itse osapuilleen tietää mitä tekee, siihen suhtautuu kohtuullisen neutraalisti. Sitten joistain kritiikeistä huomaa, että tuolta kannalta katsoen tossa on ihan pointti. Sitten on kritiikkiä, josta ei ole samaa mieltä. Ainakin, jos se kritiikki on perusteltu jollain argumentilla, josta voisi itse sanoa, että toi on vähän noin... Niin eihän sillä silloin ole väliä kuin jonkun asenteen kannalta. Karkea yleistys on tietysti, että kiittävä kritiikki on asiallista ja loput ei ole ymmärtäneet, mistä on kysymys, heh.... Kumpiko palaute kiinnostaa enemmän: musiikkilehtien ammattilaisarvostelut vai fanien kommentit vaikkapa tuolla meidän sivuilla? Vai voiko niitä keskenään edes vertailla näin? - Joo, kyllä voi, koska molemmat on kiinnostavia. Mä sanosin, että kaikki on kiinnostavaa. On se sitten netissä yhden ihmisen mielipide tai lehdessä kriitikon mielipide. Minusta ovat yhtä tärkeitä, molemmissa on yksi ihminen kyseessä. Kriitikko on toisaalta ammattilainen ja kokeneempi, mutta se on myös sen taakka. Kaiken kaikkiaan, jos haluaa itse saada kuvan, että mitä mieltä vaikka levystä ollaan, niin nuo eri kritiikit täydentää toinen toisiaan.

Eppu-tuotoksia Pantsen käsissä

Tää meidän debyyttialbumi elikkä esikoislevy... Onhan tää merkittävä. Mitäs mää tästä muuta osaisin sanoa kuin mitä olen jo sanonut eli tää levytettiin Microvoxissa ja bändi jo silloin omasta mielestään kuulosti paremmalta kuin mitä tämä levy sitten kuulosti. Oli siinä semmoinen pieni pettymyksen sävy ilmassa ja sen takia musta tuli sitten tuottaja. Mutta olihan se ihan se hienoo. Ensimmäinen levy jota oltiin tekemässä. Kolme päivää Lahdessa ja Hotelli Mustassa Kissassa ja tuli sitä varmaan oluttakin juotua. Ainakin täysikäiset.

Täähän on se ensimmäinen levy, mitä mä oon tuottanut ja bändin jäsenet oli tähän sitten huomattavasti tyytyväisempiä. Olihan tässä tietysti musiikki muuttunut välillä. Jossain historiikissa mun mieleeni juolahtaa sanoa, että tässä on aika dramaattinen muutos. Se on aina hyvästä. Vaikka Aknepopin aikaan bändi soitti paremmin kuin levyllä ja oli parempi soundiltaan niin se on aina parempi, että kehittymisen varaa on vielä ollut ja sitä varaa on hyödynnettykin. Kyllähän tässä on menty huikeesti uusille urille. Tässähän oli ihan allekirjoittaneen kynästä kotoisin oleva riimi, joka johti ainakin suomalaisen punkhistorian ensimmäiseen rakkauslauluun eli "älä mene njet njet, mennessäsi sydämeni viet". Kyllä ne oli hienoja aikoja. Ihan siis periaatteessa biisintekemisen kannalta. Studiossa lähdin tekemään ihan oikeitakin soundeja, vaikka ihan alkeellisia ne vehkeet oli. Tossa Mettistössä MSL-studiossa se on tehty, tossa ihan lähellä tätä Akun Tehdasta. Sundqvistin Mika ja Simo Luukkanen sen sinne perusti. Nauhurissa oli peräti kahdeksan raitaa. Ihan surkea nykypäivän mittakaavassa, mutta kuitenkin parempi kuin kaksi raitaa.

Niin tää tota Cosmo´s Factory -kansi. Tän levyn tekohan lähti sitten liikkeelle siten, että oltiin käyty tekemässä Puhtoinen lähiöni -single syksyllä Saarelan vielä mukanaollessa ja tuotu se sitten Epelle kepin nenässä ja lähdetty Epeä karkuun, että se surmaa meijät, kun tää on nyt tällasta hyytelöö. Sitten Saarela ilmoitti, että hän lähtee bändistä. Se oli varmaan jossain muusikoiden pikkujouluissa YO-talolla. Saarela lopetti uransa E-sointuun Köyliön Lallintalolla. Niin siinä sitten vaan bändi oli hetken lamaantuneessa tilassa ja vaihtoehdot aika vähissä. Mä valitsin niistä sitten sen vaihtoehdon, ettei jäädä tuleen makaamaan. Otettiin saman tien Nevalainen bändiin ja mä varasin studion, vaikkei mulla ollut biisejäkään valmiina vielä siinä vaiheessa. Ajattelin, että me jäädään muuten tähän, lamaannutaan kokonaan, että tehdään tommonen liike. Tämä on sitten ensimmäinen semmonen levy, jossa puolet biiseistä on äänitetty sillai, että mä olen melkein edellisen yön tehnyt niitä kotona akustisella kitaralla ja sitten äänitetään ja tekstejä kerätään ja tehdään yhdessä Martin kanssa. Oli vaan tärkeä saada levy tehdyksi. Ja ihan hyvässä vedossa oltiin ja tuli ihan mainioita kappaleita. Akun Tehdas -nimitystä muuten käytettiin myös leikkimielisesti tämän levyn tekemisessä käytetystä akustisesta kitarasta, joka oli sattumalta Akun. Lainasin sitä ja se päätyi hyödyllisempään käyttöön.

Tässä on tapahtunut muutos sitten edellisen. MSL-studio oli muuttanut Lempäälään ja raitamääräkin oli kasvanut, oliko se nyt jo 16 tai jotain 18-24... Levyillä on kuitenkin yksi vuosi väliä. Muistan, että tämä tuli vähän sillai ohuen kuuloiseksi monien mielestä. Tässä soitetaan kuitenkin aika tiukasti. Se rupesi jo harmittamaankin, että tällä levyllä biisien nopeus vaan kasvaa ja kasvaa. Muutamasta biisistä jäi mieleen, että oliko ne nyt pakko ihan noin nopeesti vetää levylle, että jos vähä rauhotettaisiin tempoa. Keikkatempothan edelleen oli näihin aikoihin ihan hirmuisia. Kun Akun Tehdas oli valmistunut ja oltiin keikkaoloissa niin se kuulosti vähän löysältä ja tähän tuli laitettua sitten liikaakin tempoa. Semmonen muistikuva mulla on, että tuolta se siihen aikaan tuntui. Se, joka meitä on tarpeeksi kuunnellut, näkee helpommin siitä levystä ne hyvät puolet, että minkälaista ideaa siellä oikeasti on. Mutta mä luulen, että vähemmän paneutuneelle ihmiselle ja vähemmän hartaalle fanillekin tän levyn maailma ei ole niin helposti avautuva. Hyvät ja huonot puolensa tässä levyssä.

Tämän ja Cocktail Barin välissä mentiin jossain välissä studioon äänittämään biisejä ja tehtiin sitten biisejä, joita on ekalla Paskahatulla, kuten Muijaa kuontaloon, Yö osastolla ja Neekerikylä. Ja alkoi olla itsellä sellainen olo, että nyt energiassa ja tempohommassa alkaa olla jo lievää pakonomaisuutta...että alkaa jo sillai ote lipsua ja semmoisen niin kuin yleisen odotuksen takia. Ehkä se kuitenkin on ollut niin, että olen aina halunnut tehdä jotain muutakin, jotain rauhallisempaa, raskaampaa, kauniimpaa. Me suunniteltiin niistä biiseistä jotain ep-julkaisua ja mä jouduin sitten anelemaan, että olen nyt päätynyt sellaiseen taiteelliseen näkemykseen, että mitäs jos me ei julkaista koko juttua. Että tässä ei ollut enää punaista lankaa. Mä en halunnut, että tuo jatkuu tuosta Cocktail Barista enää pidemmälle, täytyi saada miettimisaikaa. Ja siitähän lähti sitten tavallaan uusi linja, monen mielestä huonompi. Mutta kyetäkseen tekemään sillai näkemyksellä asioita, niin pitää noudattaa omiaan, muuten hommasta ei tule mitään. Pistettiin vähäks aikaa hommat seis ja Tie vie lähti sitten täysin uudelta pohjalta. Tää oli semmoinen tuuletus. Ensin, kun laitoin niitä biisejä, niin triona kokeiltiin, minä, Aku ja Safka. Soitettiin niitä pohjia, koskettimia, mä soitin bassoa ja näytin biisejä. Periaatteessa se tuossa levyllä toimii hirveän paljon pohjana. Kokeileva levy, jossa ei ole kaikissa biiseissä kitaroitakaan. Tai ainakin yksi biisi, ehkä kaksikin... Nyt mä oon muistavinani kaksi biisiä...Viihteen kuninkaassa eikä Argentiinassakaan mun mielestä ole. Mut se oli semmoinen vaihe. Aika nopeasti me päätettiin kitarabändinä jatkaa.

Kun uusille linjoille oli lähdetty, oli nyt kitarabändin vuoro astua kehiin. Tässä oli sitten semmoinen kokeilu, että kun Sundqvist laitto studion remonttiin, mä katsoin tilaisuuteeni tulleen. Ajattelin, että studiokamat varmaan saa sopuhintaan vuokralle niin, ettei ne oo tyhjänpanttina. Mä sitten vuokrasin ne studion laitteet Rantalaan, että äänitetään se koko levy kotikonnuilla ja niin me tehtiin. Ja niin Rantalan pihassa oli kitarakaapit. Äänitettiin yöllä ja ihmiset tuli ihmettelemään kilometrien päästä, että mitä tämä on. Kyllähän siitä tuli vähän meteliä. Mutta jotenkin vaan tuntuu, että olikohan ennen vähän leppoisampi meininki. Jos nyt yöllä mäiskyttäis sähkökitaroita sillä tavalla, että se kuuluu naapuritaloihin, voisi tulla vähän isompi huuto.

Tämä on taas tehty siellä Sundqvistin studiolla. Remontoidussa studiossa siis. Mitäs tästä olisi sanottavaa. Tehtiin taas vähän uudella tavalla. Laitettiin rummut Sundqvistin Mika -raukan olohuoneeseen eikä rumpukoppiin ollenkaan, ja äänitettiin siinä. Pimeyden tangoon mä olin ihan kitaralla tehnyt sen rytmin ja sen kuvion. Ettei se ollut, että mä olisin tehnyt sen melodian ensin vaan kyllä se lähti ihan silleen vaan dy-dym-dy-dym... Sitten kun tommosen jutun keksi ja alkoi nähdä mitä siitä voisi tulla niin jonkin ajan kuluttua se sitten hahmottui mulla semmoseksi, minkälainen siitä tuli. En enää oikein osaa sanoa. Emmä siitä oikein muuta muista kuin siitä säkeistön rytmiikasta lähti semmoinen tietty sävy liikkeelle.

No siis tää on edelleen tehty siellä Sundqvistilla ja tuntui vähän aika taas loppuvan kesken. Epelle kiikutin sen masterin, että tässä on nyt vähän tämmönen demo, että nyt kyllä tietäisin, miten tekisin tämän sillai oikeesti. Tuntuu nyt vähän hassulta, koska tästähän on kovasti tykätty. Kyllä myöhempi tuotanto on tavallaan jatkumoo sille linjalle, joka tällä levyllä tuli löydettyä. Tästähän on sanottu, että mä oon tässä löytänyt niinku uuden Eppu-soundin, joka oli pari levyä hakusessa. Kyllä nämä minusta aika hyvin jatkaa toisiaan. Täähän on rosoisempi soundiltaan ja sanotaan viimeistellympi ja ehkä vähän harkitumpikin. Kummallakin tyylillä on varmaan ystävänsä. Oliks se nyt taas tämä Kahdeksas ihme vai mikä se oli, kun mä lopullisesti hermostuin siihen silloiseen nykyajan meininkiin. Että tehdään roiskaisemalla kauhea määrä biisejä, niitä jää yli ja valitaan onnistuneimmat levylle ja niistä on sitten yksi hitti. Halusin kuulla sellaisen levyn, missä ei ole ainuttakaan täytebiisiä.

Periaatteessa sama linja jatkuu vähän uudessa muodossa ja studio on vaihtunut. Kiirehän tietysti tuli, koska deadline aina lymyää jossain ja studio oli ihan uusi. Oli omassa kodissa studio ensimmäistä kertaa käytössä. Oma eittämätön tunnelmansa tässä ja se täytyy kyllä mainita ihan vaan plussaksi. Oma vaikutuksensa silläkin, että studion ensimmäinen akustiikka oli ihan dempattu. Otin sitten myöhemmin siitä vähän demppiä pois ja lisäsin vähän heijastuksia. Se oli aika dead-end -mallinen studio. Joo, ihan hyviä biisejä tähänkin mahtuu, ei siinä mitään. Alkuperäinen soundi oli sellainen aika piikikäs. LP:lle se on saatu kaiverrettua aika hiljaiseen tasoon ja myöhemmissä masteroinneissa sitten saatu se laulu sieltä ylemmäs. Kyllä siinä maksimaalinen määrä dynamiikkaa on, jos ajatellaan virvelin piikkitasoa ja muuta. Ei soundi tällä levyllä ollut mitenkään pettymys mulle.

Tässähän meillä oli ekaa kertaa välivuosi. Tähän asti on kaikki levyt ilmestynyt peräkkäisinä vuosina. Mutta 1987 oli se välivuosi. Siitä ainakin juontaa toi nimi juurensa, kun oli lähestulkoon levytystauolta palannut. Oli kaikenlaista uutta yrittäjää ilmaantunut sinä aikana, siitä toi nimi sitten valittiin. Vanha imperiumi täältä murahtaa kanssa välillä, ainakin yhden levyllisen verran. Minusta tämä on hyvä ja onnistunut levy. Miksattu tää on kuitenkin siis jo niin väsyneenä ja nopeasti, että mä unohdin Samaan aikaan toisaalla -biisistä taustalaulut. Se piisin nimikin on muuten nopeasti jouduttu keksimään. Mulla oli siis siihen oikein komeet taustalaulutkin äänitettynä, mutta mä olin unohtanut yöllä miksatessani kanavat kiinni. Ja periaatteessa ne nauhatkin on tallella, että siinä mielessä saattaisi taustalaulutkin vielä löytyä. Takaraja meni sit lähelle ja oltiin vielä keikalla oltu ja mulla valui aika käsistä. Pohjia olin kyllä jo tehnyt, mutta vielä oli koko levy miksaamatta. Oisko silloin vielä puuttunut Baarikärpänen, et se olisi niin myöhäinen juttu. Käytiin keikalla miksausvaiheessa parissa paikassa sitten. Olisiko jälkimmäinen ollut Heinolassa, siis kesken levynteon ne keikat. Nukuin sitten pakettiauton perässä, että jaksan taas jatkaa töitä kotiin päästessä.

Kun päästiin kotiin, niin laitettiin rummut alamökin kulmaan ja äänitettiin parilla mikillä ja vetästiin Baarikärpänen purkkiin. Mä miksasin sen saman tien ja sitten miksasin seuraavana yönä koko levyn. Sitten se oli valmis, mutta unohtui tosiaan taustalauluja pois. Siihen nähden, että meinasi taas ihan suorastaan kokonaan pilata oman hyvän työnsä liiallisesti hosumalla, melkoisen onnistunut levy tämä on. Mahtui kuitenkin, ellen mä nyt väärin muista, neljä biisiä toltakin levyltä Reppu-ykköselle. Eli puolensa tälläkin levyllä. Ja onhan tällä levyllä niitä nimeltä mainitsemattomia tekijän itsensä suosikkeja. Esimerkiksi Roudan rutinaa on piilotettu tonne b-puolen loppuun. Sitä ei ole paljon keikoilla soitettu, ei ole ollut yleisön kiinnostustakaan. Luulen, että me ollaan sitä kokeiltu keikkaohjelmistossakin, mutta vaan lyhyen aikaa.

"Huh huh, tää omista levyistään ympäripyöreittenkin
sanominen on raskasta..."

Tässä oli taas väliä. Mitähän tämän tekemiseen liittyi ja mitäs biisejä tässä olikaan... Oli uusi basisti bändissä ja mukava soittaa. Saattoi ikään kuin keventää kitarasoundeja. Treenattiin paljon näitä biisien aihioita sillai mukavasti bändin kesken. Jostain syystä mä en niin hirveesti muista yksityiskohtia tästä levystä. Tää on tehty siellä mun omassa studiossa ja soiteltiin paljon mun olohuoneessa. Tuossa kannessa on toi kuvakin. Mullahan meni tuonne alamökkiin äänityspiuhat, jotka nyt ei enää mene, kun toissa kesänä jyrsittiin tuulen kaatamaa puunkantoa pihasta niin unohdin mainita, että mulla kulkee kaapelit siellä maassa ja meni ne kaapelit poikki. Niin ei ole enää sitä yhteyttä.

Tässä on levy, jonka levytysprojekti venyi sitten hiukan pitkäksi eli meidän studioparrat pääsi kasvamaan aika pitkiksi. Koskahan se mahtoi olla, kun me ruvettiin tätä tekeen. Tää on ilmestynyt kuitenkin jossain kevään korvilla, päätettiin syksyllä ruveta äänittelemään ja ruvettiin kasvattamaan studiopartoja ja sitten se vaan venyi ja venyi. En osannut oikeen päättää, että mitä helvettiä oikeen levyn kitarasoundeille teen. Tuli päättämätön olo siinä. Jotenkin siinä meni kitarasoundia hakiessa sillai huomattava aika. Voin ihan allekirjoittaa sen, että ei se ihme ole, jos välillä on jollakin ollut sellainen olo, että en ole koko aikaa tiennyt, mitä olen tekemässä. Kyllä mä olin taas ennalta päättänyt, että yritän tehdä mahdollisimman hyviä biisejä levylle ja kohtuu hyvin siinä onnistuinkin. Levyllä on minusta hyviä biisejä ja hyviä kitarasoundeja. Tässä vaan tapahtu sama juttu kuin mitä Imperiumin vastaiskussa eli tämän miksaukseen pääsi sellainen hosuminen mukaan. Mä oon aina tykännyt, että bändi kuulostaa levyllä hyvältä, mutta se laulu ja virveli on vähän niin kuin omalta planeetaltaan ja sen takia miksaus ei ole niin ehyt. Torvisen Juhahan on tätä aina inhonnut. Tämä jäi sitten tämän sarjan viimeiseksi levyksi ja jäätiin tauolle. Olisko siihen osittain sitten ollut johtamassa pettymys siitä, miltä tämä kuulosti. Rupesi olemaan taukoja jo ennen tätä levyä, vuosi ja kaksikin. Jäätiin sitten semmoiselle tauolle, että se venyikin vielä pidemmäksi. Nyt taas toivottavasti tietää, mitä on tekemässä. Että noi oli noita aikoja. Mä luulen että toi levy olisi paljon parempi, jos sen saisi niiltä osin miksata uudestaan. Siinä on ne pari, jotka varmaan vaikuttaa monelle kuuntelijalle psykologisesti. Aika väsyneenä studiossa kuuntelin, ja lujaa kaiuttimista, että hyvältä kuulostaa. Että kyllä tässä on puolensa eikä kaikki biisit ole sillai mennyt pilalle. Vanhat kunnon Hipit Rautaa ja Tiimalasin santaa, hyviä biisejä. Mutta kun saisi tuon laulun ja virvelin sinne paremmin istutettua sekaan niin toi olisi heti paljon ehyemmän kuuloinen.

Merkittävä hittikokoelma, jonka Suomen kansa otti omakseen niin kuin Tuntemattoman sotilaan. Myyntimääristä päätellen tämän on löydyttävä melkein joka kodista. Hirveän suosittu. Onhan se aika iso juttu, kun tupla-cd myy melkein 250 000 kappaletta 10 vuoden aikana. Tämä on ollut nyt yhdeksän vuotta pihalla ja Epe ylpeänä sen edelleen pitää poissa alennusmyyntikaukaloista. Onnistunut kokoelma. Ollaan sitten tehty vahingossakin aika paljon onnistuneita biisejä niin saatiin hyvä kokoelma. Kannen kuva on otettu yhdessä paikassa tuolla Tampereella ja joku valokuvaaja sitä ilmeisesti muinaisella Photoshopilla on vääntänyt.

Olihan tämä merkittävä. Avasi pelin taas. Siinä oli päätetty edellisenä talvena Martin kanssa, että nyt on uudet ajat ja tehdään se uusi levy, mistä oli jo monta vuotta puhuttu. Sen tauonhan ei pitänyt jäädä niin pitkäksi ja siitä tulikin sitten vähän elämää suurempi kysymys. Mä sitten vuoden 2003 kehittelin uusia biisejä ja tapahtuiko tää sitten niin että syksystä 2003 otettiin yhteyttä sieltä elokuvafirmasta, että jos meiltä olisi tulossa biisi, niin voisiko sitä käyttää Vares-elokuvan tunnarina. Mä sanoin, etten mä rupee mitään omaa biisiä erikseen sinne tekemään, että sen pitää olla jotakin, mitä me julkaistaan muutenkin. En siis tehnyt sitä varta vasten siihen elokuvaan. Ajattelin kuitenkin, että nyt mun kannattaa sanoa joo, kun siitä tulee meille sitten sellainen deadline, että meidän on saatava se biisi aikaan. Hyvä, että deadline oli ja kiirehän siinä taas tuli. Tulin valinneeksi tuon biisin, että tuosta lähdetään liikkeelle, siinä sitä talven mittaan haudottiin ja Martti teki siihen tekstiä ja sillä tavalla lähti uuden lp:n levytysprosessi käyntiin. Helmi-maaliskuussa 2004 alkoi täällä Tehtaallakin olla noi studiot niin valmiina, että mentiin studioon ja tehtiin tämä biisi.

Pantsen soittokamat
Onko sinulla vielä oma kotistudio? - On, mulla on ihan hyvä studio. Nythän mä olen siirtynyt digitaaliaikaan siinä mielessä, että on tullut kovalevylle äänittävät vehkeet. Opiskelin tauon jälkeen vanhoilla päivilläni käyttämään ProToolsia, jolla olen äänittänyt viimeisen levyn. Onhan siinä kuitenkin analogitekniikkaa mukana, kun se äänipöydän kautta miksattiin. Kun mun vanha kotistudioni siirtyi historiaan, toin tänne Tehtaalle sen analogisen 24-raitaisen nauhurin täydentämään Tehtaan mahdollisuuksia. Vanhan analogistudion kuuntelu on entinen, ja remontoin sitä 1,5 vuotta sitten aika ankarasti. Se on nyt entistä parempi, mulla on siellä itselläni tuo ProTools 002 digi. Se on semmoinen hirveen edullinen, siinä pyörii ProToolsin le-softa ja on tietokoneet ja lisärensselit, mitä tarvitaan ja hyvä kuunteluhuone ja kaiuttimet. Monen mielestä se maksaa ihan tolkuttomasti, muttei aikoinaan sillä rahalla olisi saanut kuin ihan pienen nurkan analogistudiota. Kotona mä oon tuota viimeistä levyä paljon tehnytkin, työpohjat siellä ja tehtaalla loppuun. Levyllä onkin akustinen kitara, joka on jäänyt siitä kotistudiovaiheesta. Montako kitaraa sulla on? - Kysyit pahan... Mää en ihan tarkalleen muista, mut mä voin yrittää laskea. Mul on kolme Gibsonia, mutta mun ei oo paljoo nähty niillä soittavan. Yksi ihan tavallinen (Gibson) Les Paul Standard tuolta 80-90-lukujen vaihteesta, sitte yks 80-luvun Heritage (Les Paul) ja sitte Les Paul Signature, jolla mää soitinkin pitkät pätkät 80-luvun alkupuolella. Sitte on pari Squieria ja semmoinen Hamer...vai Kramer vai mikä se nyssitte onkaan. Sitte jossain on se vanha Strato vielä jäljellä. Tokain tavallisia Telecastereita on pari kappaletta. Toinen niistä on semmoinen kolmemikkinen, jolla mää oon paljon soittanu keikkoja, kuten esimerkiksi viime kesänä Ratinan keikan. Sitte on pari arvokkaampaa Tokaita, jotka on sitä Amerikan lippu -sarjaa ja sitte nämä kaksi uutta Ruokangasta. En nyt ole varma montako niitä on. Mä en ole koskaan laskenu aikasemmin. Pääsinkö mä nyt kolmeentoista...?
Siis sähkökitaroita kolmetoista? - Niin. Sittenhän on vielä pari hyvää Larrivéen akustista. Landolaa ei enää ookaan, kun lapset hyppi sen päällä viime jouluna ja siitä meni kaula poikki. Mikä sai innostumaan Ruokangas-kitaroista? - Juhalla oli jo yks sellainen ja sit mä törmäsin sellaseen tuolla tamperelaisessa musiikkiliikkeessä, jossa ne oli ollu varmaan vuoden, kun ei kukaan ollut ostanut niitä. Kokeilin niitä ja olin ihan, että ai pentele, tätä täytyy kokeilla vähän lisää ja mä sain ottaa ihan kotiin kokeiltavaksi kaksi semmosta. Mun onnettomuudekseni, kun mä olin ne kotiin vienyt ja molempia kokeillut niin mä rakastuin niihin ja mun oli pakko ostaa ne molemmat. Täytyy tunnustaa, että niissä on kyllä jotain miellyttävää.	Sormet loppuvat kesken, kun kitaroita lasketaan.
Miten paljon ne hankittuasi olet käyttänyt vanhoja kitaroitasi? - Kyllä mä vanhalla soittopelilläkin oon soittanu. Vanha Squier, jolla viimeksi soitin Joensuun keikalla, on tällä hetkellä varalla. Se oli vähän raskassoittoinen. Kiertueen soitin sillä Squierilla, jolla oon kaikkein eniten soittanu. Se on sen isolapaisemman, uudemman Fenderin kopio ja se sattuu olemaan vähän helpposoittoisempi yksilö ja mukava soundiltaan. Oletko modifioinut sitä Squieria? - En oo oikeestaan mitenkään. Mulla oli siinä 80-luvulla eri mikit, mutta vaihdoin ne takaisin alkuperäisiin. Se on soundiltaan ehkä pikkusen ohuehko ja kireähkö. Haikailin aina keikkasoundiin ja muuhunkin, että se voisi olla piirun verran tummempi ja tuhdimpi, mutta silti selkeesti yksikelainen. Pakko kysyä, mikä ihmeen tarra sulla on siinä Squierissa? - Joo, siinä on joku Luonnonsäätiön tarra. En mä muista, mistä se siihen pääty. Siinä Maximum Jee&Jee ja Aknepopin aikaisessa valkosessa Stratossa oli iät ja ajat - voi olla vieläkin- Chiquita-tarra, joka päätyi siihen jostain banaanista. Chiquita oli olevinaan monikansallinen, paha riistoyhtiö, jota piti kuulemma yhtenä miehenä boikotoida. Sen kummemmin miettimättä asian syvällisiä puolia mä periaatteellista vastarannankiiskeyttäni lätkäisin siihen Chiquita-tarran. Osaatkos vielä soittaa viulua? - En osaa päästää siitä ääntäkään. Menikö se oikeasti seinään paskaksi? - Noo... Mä olin jälleen kerran matkalla viulutunnille jotain viiden-kuuden vanhana ja muut pojat oli miehekkäästi jossain heittelemässä kiviä ja tekemässä muuta hauskaa. Siinä hiippailin seinänvieriä pitkin viulukotelon kanssa ja mä olin niin kiukkuinen, että miksi mun tarvii, miksi mä oon tähän lähtenyt, kunpa olisi tunti peruutettu. Niin mä sit epäviritin sen viulun ja kolhin sen kotelon seinään. En sentään raatsinut sitä viulua lyödä. Sitten menin opettajan luo, että tämä on ihan epävireessä, ei tällä voi soittaa. No se laittoi sen sitten kuitenkin vireeseen ja tunti alkoi. Se ei jostain syystä innostanut se viulu. Takaisin kitaroihin. Millaisia kieliä käytät? - Mä en edes tiedä minkälaisia kieliä nykyään on markkinoilla. Jossain vaiheessa laitoin vanhasta muistista D´Addarion kieliä, kun huomasin, että niitäkin on vielä myynnissä ja joitain satseja on ollu noita DR:n kieliä. Nykyään olen ihastunut Elixirin kieliin, ne on aika kalliita, mutta on ne kyllä hyviäkin. Entä minkä paksuisia kielisatseja? - Normaali kympin satsi.

Millaisia plektroja?
- Puolitoista vuotta sitten kesän keikoilla käytin hirveen ohuita plektroja, kun olin soitellut tauon aikana vähemmän. Siitä siirryin sitten pikku hiljaa paksumpiin. Mulla on semmoinen plektraloota, jossa on plektroja ohuesta vahvempaan. Mä oon siinä paksuudessa nyt jossain puolivälin tienoilla. Joskus kymmenisen vuotta sitten kokeiltiin vähän liiketoimintaa ja me tuotiin plektroja maahan. Mulle jäi siitä sitte itelleni yksi plektrarasia niitä. Ne on Bay City -merkkisiä, mikä tietenkin tuo ansiokkaasti mieleen Bay City Rollersin.
Albert Järvinen teetti joskus aikoinaan omalla nimmarilla varustettuja plektroja. Onko tämmöinen koskaan tullut mieleen?
- Ei oo. Se on saattanu olla Albertin mielestä hienoa tai sitte se on saanu niitä lahjaksi. Oli muuten mahdottoman mukava mies, rauha hänen muistolleen.

Kunnon kitaramiehellä on aina jokunen plektra taskussaan.

Treenit alkavat kahvihetkellä
Mainitsit jo tuossa, että soittamista pitäisi harjoitella enemmän. Paljonko sinä sitten harjoittelet soittamista? - Nyt, kun bändi on taas virkistäytynyt ihan ykkösvalmiuteen ja ollaan tehty oikein levy eikä keikkailla pelkästään silloin tällöin, niin kyllä mulla on se into kitaransoittoonkin kasvanut. Olen tänä vuonna ihan soitellut kohtuu paljon kotona. Sillai vain kitaransoittomielessä, kehittyäkseni kitaransoittajana. Ja periaatteessa tauon jälkeen kehittymisen varaa on aika runsaasti. Paljon piti soittaa, että pääsi edes vanhalle tasolle, saatika siitä sitten ylöspäin. Vaikka onhan se sanonta toki totta, että vain lahjattomat harjoittelevat, heh-heh. Millaisia Eppujen treenit sitten ovat? - Oleellisin homma on, että ensin juodaan kahvit. Ennen kuin tehdään yhtään mitään, juodaan kahvit. Sitten puhutaan puoli tuntia paskaa. Ei meillä ainakaan harjoitukset käynnisty siten, että otetaan kitarat käteen ja aletaan soittaa. Miten kauan treenit kestävät? - Se riippuu treeneistä... Ei sitä niin kuin määräänsä kauemmin voi. Mä luulen, että semmonen käytännön hyvä treeniaika on sanotaan pari semmosta tunnin jaksoa, jossa välillä juodaan tietysti kupit kahvia. Mitä muuta siellä käytännössä tapahtuu kuin kahvinjuontia? Treenataanko koko biisiä vai ensin osia vai miten...? - Ennen vanhaan ja alkuvaiheessa piti sillai keskittyä biisin osaankin, mutta kaikki on nykyään jo sen verran hyviä soittajia, että toimimatonkin kohta biisistä loksahtaa aika juohevasti. Vaikkei heti toimisikaan, soitetaan vaan läpi, niin se loksahtaa kohdalleen. Sitten vasta, jos joku kohta ei lähde toimimaan, pohditaan. Eli jos joku kohta selvästi haraa jonkun korvassa siten, että pitäis tehdä jotain niin sitten otetaan erikseen. Jos se joku kohta kiusaa vaikka nyt minua, niin mä sitten ehdotan, että kokeile sä siinä kohdassa vaikka, ettet soita sitä juttua ollenkaan tai yrität silleen... Kyllä biisit hioutuu ihan soittamalla ja jos ei hioudu niin sitten mennään yksityiskohtiin. Onko Repa koskaan mukana treeneissä? - Kyllä Repakin aika paljon oli mukana, kun levyn jälkeen treenattiin hommaa kasaan. Se kuuluu sen hommaankin. Se tuli paikalle katsomaan, että millaisia nämä on nyt tehneet. Ja sit soitettiin muutamat pa-treenit. Ei Repa kylläkään silloin vielä laittanut täysmittaista pa:ta, mutta laittoi sellaiset laulukaapit ja sieltä jo tulemaan tavaraa. Mutta täysimittaiset pa-treenitkin on kyllä pidetty ja ne on kyllä ihan hyvä pitää. Monet muutkin bändit pitää esimerkiksi juuri täällä Tehtaalla semmoset. Niillä on mahdollisuus laittaa ihan täydet kattaukset, siis pa:t ja valot, ja vetää kaikki ennen kuin ne lähtee kiertueelle.
Pantsen mukaan keikkabiisit jakaantuu kolmeen-neljään eri ryhmään.	Ihan esimerkkinä, kuinka paljon biisejä treenattiin vaikkapa viime kevään kiertuetta varten? - Aika nopeastihan on treenattavissa osa biiseistä ja kyllä mä sanosin, että ylipäänsä tommonen neljäkymmentä biisiä tulee treenattua rundille, josta kymmenkunta tipahtaa pois kalkkiviivoilla. Jonkun verran enemmän kuin soitetaan, mutta ei liikaa. Siinä alkaa jo tehokkuuskin kärsiä, jos semmoset kuusikymmentä piisiä treenaa. Keikkapiisit menee periaatteessa kategorioihin vanhat sotaratsut, pakolliset hitit, sitten muutama piisi joitain muita niinku vaihtelua antamassa ja nykyään on vielä uudet biisit. Kyllä ne biisit tollai kolmeen-neljään ryhmään jakaantuu ja jokaisesta jotain aina oltava.

Oma taiteenlajinsa - biisilistan laatiminen
Tästä päästäänkin biisilistoihin. Millainen prosessi biisilistan laatiminen oikein on? Miten lähdet asiaa miettimään? - No sitä on kauhean vaikeeta sanoin kuvata. Se kait pitää laskea omaksi taiteenlajikseen. Jos niitä mahdollisia biisejä on, sanotaan nyt vaikka neljäkymmentä treenattuna, ja siitä pitäisi tehdä lista, joka olisi taas uudenlainen, niin kyllä siinä vaan on niin älyttömän monta vaihtoehtoa laittaa ne eri järjestykseen. Se vaan sitten alkaa jotenkin hahmottua. Sitä miettii, että minkä näköinen se konsertti on ja minkälaiset biisit alussa ja laitetaanko semmoinen vähän rauhallisempi jakso keskelle vai... Se on vähän, että minkä muotoinen siitä draaman kaaresta tehdään. Sitä aattelee, että jos se kaari on tämän muotoinen niin, mitkä näistä vaihtoehtoisista biiseistä siihen päätyy ja jos se kaari on semmonen niin käytetään tota biisiä ja toi jää sitten ulos... Siinä voi valita niin monta linjaa. Ja sitten miettii, että mitkä biisit sopisi keskenään yhteen. Tuommoinen ihme pähkäily se on. Mehän ollaan ruvettu tekemään kauhean pitkiä keikkoja. Menty ihan suuren maailman tyyliin. Siinä joutuu joutuu niin hirveesti karsimaan niitä biisejä, jos vetää lyhyesti. Voisitko kertoa esimerkiksi Sankariainesta-kiertueen biisilistojen suunnittelusta? Silloinhan ne piti ilmeisesti tehdä jo hyvissä ajoin? Repa ainakin kertoi ennen kiertuetta, että keikoille tehdään tarkat suunnitelmat ja biisilistat täytyy olla tiedossa hyvissä ajoin. - No joo, usein olen tehnyt samana päivänä, mutta olisinkohan mä sen ensimmäisen biisilistan sitten toimittanut peräti monta päivää aikaisemmin, mikä on epäinhimillinen ponnistus, koska usein tällaiset asiat tehdään viime tipassa. Kyllähän niitä sitten kuitenkin vaihdettiin. Tuotiin vähän lisää biisejä ja siirrettiin paikkoja ja se loksahti semmoiseen ihan hyvään muotoon se setti. Niin sitten mun mielestä oli ihan okei, että painetaan se loppurundi sillä samalla listalla. Se oli niin hyvä ja keikat oli kuitenkin eri paikoissa. Ehkä Jyväskylästä lähtien se rupesi aika lailla olemaan samanlainen, olisiko pari biisiä pudonnut Tulliklubilla pois ja sitten lähdettiin Seinäjoelle. Olisikohan siellä sitten toistettu Jyväskylän lista ihan sellaisenaan ja sitten Porissa. Miten mietit biisien keskinäisen järjestyksen setissä? - Se on niin kuin yhdistelmä siitä, millainen se biisi on musiikilliselta sävyltään ja tempoltaan. Mutta siihen draaman kaareen saattaa vaikuttaa myös se, mistä se laulu kertoo. Se laulun aihepiiri saattaa tuoda vaihtelua, mutta semmoinen liiaksi sillisalaatti ei ole hyvä. Kiertueella siinä nyt oli alun jälkeen bändistä ja rocktähdistä kertovaa vähän niin kun esittelymateriaalia niinku Aurinkolasit ja Jee jee. Mutta jotkut taas voi sopia musiikillisesti yhteen ja sitten jopa sillai, ettei tule tempoltaan ihan epäsopivia peräjälkeen. Ja sitten eri biisit saa pikkuisen eri fiiliksiä riippuen siitä, missä yhteydessä ne tulee. Syntyy vaikka joitain biisikolmikoita. Se on ihan fiilisjuttu mulle, ei sitä täysin voi perustella. Se tulee niin kuin alitajuisesti, että esimerkiksi tempomuutos tohon tarvitaan ja että nyt täytyy laittaa joku biisi, jossa taas radikaalisti tempoa.
No millainen sun mielestä on sitten hyvä keikkabiisi? - Tuossa meidän setissä oikeastaan kaikki rupesi olemaan aika hyviä keikkabiisejä. Ne täyttää mielellään tämmöisiä ehtoja: on hyvä biisi, se toimii keikalla, siihen saa hyvän soittomeiningin ja vielä, että yleisössä sentään edes joku osa tuntee sen biisin ja nauttii sen kuuntelemisesta. Hirveen paljonhan se on vaan niin, että kun biisi on hyvä, se on hyvä vetää myös keikalla. Mutta kun soitto vaan sujuu niin suurin osa näistä biiseistä on erittäin hyviä vetää keikallakin. Entäs sitten aloitusbiisin kriteerit? Keväällä se oli Hiljaa huomiseen. - Aloitusbiisit on olleet vähän vaikeempia löytää. Huomasin, että sain kovasti kritiikkiä Hiljaa huomiseen -biisin roolista kiertueella. Jääräpäisesti sen siellä pidin. Se oli tavallaan semmoinen korkean profilin veto.	Eput ovat alkaneet tekemään pitkiä keikkoja suuren maailman tyylin, koska muuten joutuu liikaa karsimaan soitettavia biisejä.
Niin no olihan se levynkin avausbiisi... - Se oli munkin mielestä se juttu. Vaikka yleisö sitten joutuikin vähän kauemmin odottelemaan tunnelmaan pääsyä. Avausbiiseiksi sopivia biisejä ei ole jostain syystä niin paljon. Meillähän on ollut aina yksi perinteinen tuo Reppu. Joskus on aloitettu Nuorella pojalla. Kesällä taisi olla Pidetään ikävää, joka on ollut aikaisemminkin. Kyllästyttääkö artistia suurimpien hittien veivaaminen aina vain ja uudestaan? - Voisin kyllä sanoa, että useimmiten ei kyllästytä. Se on ihan yllättävääkin. Onhan siellä nyt joitain, mutta en viitsi heittää bensaa liekkeihin ja lähtee mainitsemaan niitä nimeltä. Ne piisit on kuitenkin yllättävän toimivia soitettavia ja tuovat kivan meiningin keikalle. Eikä sille mahda mitään, jos yleisöpalaute on niistä hyvää. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, koettaa vaan tehdä kerta kerralta paremmin ja vuosi vuodelta paremmin, jos vaan pystyy. Ja kyllähän ne aina vähän muuttuukin. Repa on sanonut, että biisin liveversioon pitää saada se sama hieno tunnelma kuin levyllä. Tuleeko mieleen biisiä, jonka olisit välttämättä halunnut keikkasettiin, mutta se vain ei ole toiminut? - No ei mun nyt tule. Esimerkiksi tältä uudelta levyltä oli kyllä mukana kaikki ne biisit, jotka haluttiinkin. Ja eipä koko levyä voi ottaa kerralla keikkasettiin. Se on liian iso annos. Mutta kyllä toki toiset biisit on vaikeempia. Biisityyppi ja soundi esimerkiksi tossa Olen tuntenut sut -piisissä vaati selvästi eniten treenaamista ja ei niin hyvin soitettu kuin olisi pitänyt. Jää ehkä odottamaan aikaa parempaa. Kyllä meillä aikomus oli sitä soittaa keikoilla ja kyllähän me vedettiinkin se monta kertaa. Jyväskylässä se itse asiassa mukaan tultuaan taisi olla koko loppukiertueen.

Valoisa tulevaisuus
No jos me nyt ihan vähän edes uudesta levystä puhuttaisiin...? Siis siitä seuraavasta. Kun eihän sitä Eppu-haastattelua ole vuosikausiin voinut tehdä ilman sitä kysymystä. Vai uskaltaako siitä vielä kysyä? - No sanotaan, että uskaltaako vastata... Mitäs siitä olis kysyttävää? No ei nyt päivämäärää, mutta... Jos nyt kuukausi kuitenkin? - Heh... Ei voi vielä sanoa, että olisi mitään valmista. Mä olen kuitenkin aika turhankin paljon sellainen yksi-asia-kerrallaan -heppu. Nyt kun tuo levy saatiin tehtyä ja bändi täyteen keikkaiskuun ja saatiin rundi tehtyä niin syksyllä on ollut tarkoitus asettua taas "pajaan" miettimään seuraavaa levyä. Ja kyllä mulla parin biisin aihiot on jo olemassa ja mun on siitä hyvä jatkaa nyt. Nyt on kohtuullinen ihan into päällä sitä seuraavaa tehdä.	Pantse pohtii studiossa, että Maximum Jee&Jeen äänityksissä käytetystä kasiraitanauhurista on sentään jotain kehitystä tapahtunut.
On mun pitänyt oikeastaan tehdä jo vähän enemmänkin, mutta tuli tavallaan yllättäen puun takaa tämä, että Linnunradan laidalla -musikaalista keksittiin levy tehdä. Sitä äänitettiin aikansa ja tässä tämän kuun alkupuoliskon sitä Tomin kanssa miksasin. Ja nyt kun sen sai tehtyä, niin Kirsi-Kaisa on parhaillaan siellä tämän musikaalin jälkimmäisellä puoliskolla mukana. Niin se on nyt siellä Helsingissä ollut harjoituksissa ja mää olen ollut pojan kanssa. Siis vähän rikkonaista ollut tämä paneutuminen ja työhuoneella olo. Se missä tahdissa uusi levy tulee, on vaikea sanoa. Periaatteessa, jos joku ihan ihme työtuuri sattuu päälle, niin kyllähän joskus on vuodessa mahdollisuus levy tehdä. Niinku nuoruuden innolla. Mutta nykyään rauhallisesti pieteetillä tehty levy, ennen kuin ne sävelet on kasassa, sanat tehty, soitettu ja miksattu, niin kyllä siihen ainakin yksi vuosi menee. Ja sitten, jos tulee jotain konkeloo ja ei oo tarpeeksi hyviä biisejä niin kyllä se seuraavan vuoden puolelle menee. Nyt olis ehkä mahdollisuus lähteä kokeilemaan vähän jotain erilaista. Eihän näistä koskaan tiedä. Tulinhan mä 90-luvulla luvanneeksi uudesta levystä, että kyllä se tällä vuosituhannella ilmestyy. Mutta ei se ilmestynyt... Nyt onkin sitten helpompi antaa vastaava lupaus. - Niin, nyt mä voin ihan hyvin sanoa sillä tavalla. Oletteko koskaan harkinneet oman levy-yhtiön perustamista? - Onhan sitä aina silloin tällöin, mutta Epen kanssa ollaan niin mahdottoman tyytyväisiä yhteistyöhön, ettei lähdetä kevein perustein muuttamaan yhteistyötä, joka on jatkunut jo yli 25 vuotta. Olemmehan me ensimmäinen Epen kiinnittämä bändi. Harvalla napsahtaa heti ensi kerralla. Aika erilaista täällä studiossa, kun mielikuvissaan vertaa Eppuja kasaamassa Rantalan pihaan omia virityksiään... - On on. Maximum Jee&Jeen äänityksissä käytetystä kasiraitanauhurista on sentään jotain kehitystä tapahtunut. Joku vois sanoa, että kamat paranee ja levyt huononee, heh...

Oma levy-yhtiö on joskus mielessä käynyt, muttei siihen kepeästi lähdetä, koska Pantsen mielestä yhteistyö Epen kanssa on aina niin hyvin toiminut.

Minkälaisena näet Eppujen tulevaisuuden?
- Tällä hetkellä aika valoisana. Kaikki vaikuttaa hyvältä: bändi soittaa keikoilla hyvin ja hyvällä fiiliksellä ja itsellä on positiivinen into ja fiilis lähteä tekemään seuraavaa levyä.
Bändi on tosiaan ollut hyväntuulinen!
- Niin on ollut minustakin. Siellä on kyllä tosi mukavaa soittaa. Ja kelpaa kitaransoittoakin harjoitella, kun pääsee sitten keikoille esittämään ihmisille. Tällä hetkellä tämä näyttää pirun hyvältä ja kyllä tässä keikutaan energisinä vielä ihan kotvan aikaa.

Fanien kysymykset Pantselle

Jokaisella Eppunormaali.net:n kävijällä oli mahdollisuus lähettää kysymyksiä Pantsen haastatteluun. Seuraavassa on julkaistu fanien kysymykset ja Pantsen vastaukset niihin. Kysymystulvasta johtuen oli pakko rajoittaa kysyttävien kysymysten määrää. Periaatteena oli valita ensin ne kysymykset, joihin vain Pantse osaa vastata. Joitain kysymyksiä tuli useita ja lisäksi saapui kysymyksiä, jotka oli tarkoitus esittää Pantselle varsinaisessa haastatteluosiossa muutenkin. Jos siis jonkun kysymystä ei seuraavasta luettelosta löydy, kannattaa lukea myös yllä oleva juttu, koska siellä on vastaus moneen kysymykseen.

Ei Pantsella sormi suuhun mennyt fanienkaan tentissä.

Mitkä kolme yhtyettä ovat vaikuttaneet sinuun musiikillisesti eniten?
- No tietysti Beatles ja Who, mutta minkä mä valitsisin sit kolmanneksi... Siihen on niin monta vaihtoehtoa.

Onko mikään asia Eppujen uran varrelta jäänyt vaivaamaan?
- Ei nyt pahemmin. Jos saisin virveli- ja lauluosuudet uudestaan miksata Studio etanalle niin se olisi ehyempi kokonaisuus.

Mikä on mieluisin keikkapaikka?
- Ei tohon oikeesti voi vastata. Tohon voisi vastata ihan mitä tahansa...että vaikka toi Ratinan stadion on mieluisa keikkapaikka.

Millaisia muistoja on jäänyt Tuuliajolla-kiertueilta?
- Enimmäkseen semmosia sekavan uupuneita. Kiertueet olivat rankkoja ja huvit sen mukaisia.

Mitä tekisit nyt, jos Eppuja ei olisi?
- Varmaankin viljelisin kukkakaalia.

Pääseekö olkapäähän tatuoidulla kakkaleimalla ilmaiseksi teidän keikalle?
- Jaa-a. Ei taida päästä. Kakkaleimalla ei pääse kuin bändin jäsenet.

Onko yleisö muuttunut 80-luvulta tähän päivään?
- Ei nyt niin paljon. Vähemmän kuin joku muu asia. Onhan yleisö voinut vähän vanheta, mutta ei sen niin väliä. Ei yleisö niin oleellisesti ole muuttunut.

Missä ovat EBU-rockin aikaiset villahousut ja -paita?
- Kyllä ne jossain tallessa on, jossain villapaitalaatikossa varmaan.

Jos Jim Morrison olisi vielä hengissä ja tulisi sun luo saunomaan, mitä ruokaa ja juomaa tarjoaisit?
- Vaikee kysymys. Kai Jim-raukalle jotain syötävää pitäisi tarjota. Mitä kaapista sattuisi löytymään.

Miten aiot juhlistaa, kun Eppu-levyjä on myyty 1,5 miljoonaa?
- Enpäs ole suunnitellut. Levy-yhtiöt tällaisista on yleensä kiinnostuneita. Onkos se raja sit lähellä?

Maailman kovin kitaristi?
- Pitäiskö mun tähän täräyttää ihan, että Jimmy Page.

Upeassa Mad Professor vahvistimessasi ei ole reverbiä, etkä Riffi-lehden artikkelin mukaan käytä mitään kaikuefektiäkään. Lisätäänkö kaiku miksausvaiheessa ja millasta purkkia siinä käytetään?
- Kaiku lisätään miksausvaiheessa ja keikoilla Repa käyttää siihen mikä minkäänlaistakin purkkia. Itse olen siihen tarpeen vaatiessa jotain Lexiconin tynkää lisännyt studiossa. En ole koskaan käyttänyt kaikulaitetta. Keikalla mä vaan soitan ja Repa sitten vääntää.

Mitä sulla tulee keikoilla korvamonitoreihin?
- Kaikki kuuluu, mutta sillä balanssilla, mikä on mulle sopiva. Kun vaan yhtä nappia käytin, se oli siksi kun silloin ei ole niin kriittinen se miksauksen tarkkuus. Saatoin siihen yhteen korvamonitoriin tilata lähinnä vaan omaa lauluani ja kitaraa. Jos on molemmat, pitää niihin saada kaikki ja pitää olla parempi miksaus, koska sitä on ihan avuton, jos se on huono.

Luet kuulemma paljon kirjoja. Minkälaisia luet?
- Viime vuosina on jäänyt vähemmälle, vaikka lapsesta asti olen ollut kova lukija. Paremman kaunokirjallisuuden, sellaisen Keltainen kirjasto -tyylisen, tulin lukeneeksi jo ennen ylioppilaaksi kirjoittamista ja sen jälkeen siirryin enemmän viihdekirjallisuuden pariin, dekkareihin ja jännäreihin.

Luetko vielä scifiä englanniksi?
- Joo.

Lueskeletko filosofiaa?
- En mä filosofiaa ole lukenut aamunkoittoon. Mun filosofiani rajoittuu lähinnä sellaiseen Havukka-ahon ajattelija -tyyppiseen filosofiaan. Ei, mä en oo perehtynyt filosofiaan.

Mikä on paras Eppu-biisi?
- Mun on pakko jäävätä itseni. Jäljelle jää se vakiovastaus eli Viinaa tsat tsat tsaa.

Onko toiveita tulla koskaan keikoilla kuulemaan sinun laulamanasi muitakin piisejä kuin Baarikärpänen?
- Kyllä se mahdollista on. Voisin vaikka jonkun Hunninkollan vetäistä.

Mihin viittaa Kiistän kaiken -biisin uaaa-kohta?
- Se viittaa Poliisi pamputtaa taas -biisiin.

Miten isäksi tuleminen on vaikuttanut musiikin tekoon, soittamiseen, kriittisyyteen ja luovuuteen?
- Ei se minusta kai mitenkään oleellisesti ole vaikuttanut. Toivottavasti ihan vaan positiivisesti.

Olet sanonut, että jokaista biisiä on rakastettava sitä tehdessään. Miten on, säilyykö rakkaus biiseihin niiden suosiosta riippumatta vai onko ulkoisilla tekijöillä vaikutusta?
- Käsi sydämellä, joskus sillä historian valossa on pieni vaikutus. Sitä väkisin itsekin oppii pitämään onnistuneimpana niitä tekeleitä, joista huomaa kaikkien pitävän, mutta ei nyt kokonaan näin. Minulla on tietysti ollut aikanaan semmosia ihan omia suosikkeja, jotka ei ole suuren yleisön suosikkeja ollenkaan. Mutta kyllä tuo on mun työtavalle hyvin ominaista, että kaikkia biisejä on rakastettava mahdollisimman pitkälle levyä tehdessä. Mä en ainakaan osaa tehdä valmiiksi jotain täytebiisejä. Ne on kaikki mielessäni yhtä rakkaita. Jokaista tulee työstettyä pieteetillä, niinku ne olis kaikki singlepiisejä. Olen yrittänytkin välttää mitään esivalintaa singleiksi. Lopulliseen onnistumisen vaikuttaa niin moni tekijä. Minkälainen sanoitus ja kuinka muuten onnistutaan. Siis sitä mä olen tarkottanu, että jokainen piisi kokee sen saman paneutumisen ja käsittelyn. Toiset vaan onnistuu paremmin, ja niistä sitten tulee singlejä. Tohon mä oon viitannu, mitähän multa sitten on kysytty. Eihän sitä tietenkään mihinkään lakikirjaan ole kirjoitettu, että kaikkia biisejä pitää tekiessään rakastaa, mutta jos aikoo tehdä yhtä hyviä biisejä ja yhtä paljon hittejä kuin mä, niin olen varmaan yrittänyt kuvailla suhtautumistani noihin biiseihin tavallaan niinku selittävänä tekijänä.

Miltä tuntui eppu.nettiläisten aurinkolasitempaus kiertueella (Eppujen Pakkahuoneen keikalla vajaat parikymmentä Eppunormaali.net:n vakiokävijää vetäisi aurinkolasit päähän Minun aurinkolasit -biisin aikana)?
- Koskas se oli, olikos se Pakkahuone? No kyllähän siinä oli ällikällä, niin kuin ois penkiltä tipahtanut noin niin kuin henkisesti. Se oli kyllä aika hauska se, oli ihan hauska keikka muutenkin. Systeemit on jo tuon kokoisessa semmoiset että oli mukava vetää. Se oli pienempi kuin kiertueen paikat keskimäärin, mutta silti kuitenkin suurempi kuin Klubi. Mukavaa siellä oli.

Onko ollut ajatusta julkaista Beatlesien Anthologyn -tyyppinen julkaisu?
- Tähän mennessä ei ole tullut mieleen. Onkohan meillä edes niitä julkaisemattomia biisejä ynnä muita niin paljoa? Luulin muuten, että Paskahatun paluulla oli kaikki jo julkaistu. Yksi päivä sitten huomasin, että Pissaa ja kakkaa on jäänyt ihan täysin albuminostajilta tavoittamattomiin.

Onko 1980-luvun keikoilta tallessa julkaisematonta livemateriaalia ja jos on niin onko niitä tarkoitus joskus julkaista?
- Ei taida olla. Äänitys oli niin massiivinen projekti siihen aikaan kaikkine raskaine nauhureineen ja kalliine systeemeineen. En usko, että olisi äänitetty sellaista, mitä ei olisi julkaistu. Ainakaan en saa päähäni.

Kuunteletko kotona Eppu Normaalin musiikkia?
- En enää. Mä muistan, että nuorempana, ihan sillon ennen kuin olin naimisissa, oli joskus ihan mukava hörppiä vähän kaljaa ja kuunnella omia tekemisiään läpi, että minkäslaista on tullut tehtyä. Mutta jotenkin se ei ole mun mielestä enää hyvä ajatus, että perheenisä istuu kaljapäissään stereoitten ääressä ja kuuntelee omia levyjään. Että nyt en ole enää sitä harrastanut. Joskus ennen oli tapana joskus niin tehdä.

Kun nappaat kitaran käteesi, minkä soinnun soitat yleensä ensimmäiseksi?
- Ai saamari...mikähän se olisi...? Jotain noita avoimia sointuja. Varmaan avoin G.

Lempivuodenaika?
- Kyllä se varmaan kesä on.

Lempiruoka?
- Osapuilleen kaikki.

Lempijuoma?
- Alkoholijuomista punaviini eikä mulla muita lempijuomia ehkä olekaan. No kahvi.

Oletko koskaan harkinnut ottavasi ihan oikeata ankkuritatskaa?
- Yllättävää kyllä en.

Olisiko keikka Viroon mahdollinen?
- Ei hassumpi ajatus. Tää ei sillai niin minun alaani ole. Se on toi Repa ja tuotantoyhtiö, jotka tutkailee näitä mahdollisuuksia, että onko se hyvä esiintymispaikka. Harvemmin niitä vaan tollai järjestetään. Joku keikkapaikka tulee tarjolle ja jossain vaiheessa se sopii suunnitelmiin. En minä siitä touhusta paljon ymmärrä, se ei ole minun aluettani niin paljon. Mä meen sinne keikkapaikalle vaan soittamaan.

Tuletteko ensi kiertueella tekemään enemmän keikkoja Pohjois-Suomeen, kun teitä on siellä niin paljon kaivattu? Miten keikkapaikat määritetään?
- Jos jostain pyydetään ja tarjotaan keikkaa ja ollaan itse keikkaa tekemässä niin otetaan se pyyntö huomioon. Kun kiertuetta suunniteltiin niin en mä ollut siinä juurikaan keikkapaikkoja päättämässä, se työ on tehty muualla. Repa ja muut. Kauankos siitä on aikaa, kun oltiin Rovaniemellä? 2002? Harvakseltaan on keikkailtu, oltiin Rovaniemellä ja tehtiin kaksi keikkaa, oliko se sitten kuitenkin jo seuraavana kesänä nää stadionkeikat ja tehtiin Oulu ja Tampere. Sitten tuli levy. Ei nyt pidä unohtaa, kun ollaan harvoin keikkaileva bändi ja oltu vuoden sisällä Oulussa niin päätettiin kattaa niitä alueita, jotka oli siihen mennessä jääneet tekemättä ja sitten käytiin Kittilässä. Ja nyt oli kesän keikat ja tulevaisuudessa taas uudet kujeet. Periaatteessa Pohjois-Suomeen on tarkoitus kyllä lähteä keikalle sitten niinku niitä taas on.

Oletko kuullut Egotripin Lautturi-coverin?
- Olen kuullut. Mä muistan jonkun yhden kuuntelukerran perusteella, että ihan hyvä versio. Ja tuossa meidän omassa versiossahan on omat puutteensa. Tuli jätettyä ehkä liian blonk-blonk -kitara siihen. Ei se niiden sovitus varsinaisesti kovinkaan paljon mun muistikuvani mukaan poikkea. Vähän aikaa sitten soitti muuten tämä Edelmann ja kysyi, että onko ok, jos tekee coverin ja ei se (Kaikki häipyy on vain nyt) yhtään hassumpi versio ole.

Miten Tähdenlennon tiellä -biisin intro on tehty?
- Siinä on vain sähkökitaraa ja kaikua mun mielestä. Siinä on hirveen paljon kai säröä. Kyllä mä sen tieten tahtoen tein. Laitoin siihen alkuun pitkät klikit, en muista mistä sen idean sain. Mutta se on periaatteessa sitä samaa soittoo sillä samalla rytmiikalla tehty, mikä sitten siihen kuvioon tulee ja jätin monta tyhjää tahtia siihen alkuun. Sitten mä vaan soitin sen sillä tavalla niin kun mä soittaisin sitä siihen biisiin. Ei se sen ihmeellisempi tarina ole. Se on aika pitkä. Ei nykypäivänä enää ollenkaan sellaista tehtäis. Sehän buuattaisiin heti ulos. Radionkuuntelijat vaihtaisivat kanavaa sen aikana.
On sitä soitettu ainakin Suomipopilla.
- Oho. Sehän on mukavaa. Sitä en ole paljon kuunnellutkaan. Autossa lähinnä kuuntelen radiota, se on milloin mikäkin kanava.

Miten Ei sankariainesta -soolo syntyi?
- Alun perin oli mielessä ihan toisen henkinen soolo, joka myötäilisi sitä taustarytmiikkaa enemmän. Aloin kuitenkin sitten irrottelemaan studiossa ja Juha ja Martti siihen tulivat. Sanoin, että aikani kuluksi urheilen tällaista. Nehän innostuivat tavattomasti, että tuohan kuulostaa hyvältä. Sanoin, että oikea soolokin tehdään, mutta ne kannusti voimakkaasti tuohon irrottelukitarointiin. Ajattelin, että jos kerran vanhat punaniskatkin on sitä mieltä, että mä saan vähä heittää irrottelukitarointia siihen niin tehdään sitten niin.

Mikä ihmeen krokotiilin pää näkyy Historian suurmiehiä -kannessa?
- Mikähän siinä on, oisko siinä vaan kädet tai jotain. (Tutkii kansikuvaa) Niinku, että mitä tossa on...? No kyllä tuossa joskus aikanaan lojui jonain ihme Kanarian saarten matkamuistona semmoinen hain hammas, se on voinut olla tässä osallisena. En muista, oliko se mun vai Martin.

Voitko kertoa selitystä Ripa Rapa -kappaleelle?
- Mä en muista mistä se Ripa Rapa tuli...sanoi Ripa Rapa...hmmmh...en yhtään muista. Se on vielä mun tekstinikin, mutta miten se nyt tuli siihen laitettua. Joka tapauksessa se on sellaista puuta heinää. Tämä on nyt semmoinen asia, että Martti saattaisi muistaa paremmin.

Oletteko harkinneet koskaan bändiin vakituista kosketinsoittajaa?
- No ei sillai ihan todella. Luultavasti, jos Safka olisi aikanaan puhkunut intoa liittyä bändiin niin Safka olisi varmaan otettu, mutta ei tullut semmosta. En mä muista kuinka vakavissaan tätä on mietitty.

Miksi Arkussa vainaan ei ole kummallakaan Reppu-kokoelmalla?
- Ehkä sitä joku voi pitääkin hyvänä biisinä, mutta kun ajattelee jotain hittikokoelman -tai lähes hittikokoelman- tekemistä niin Arkussa vainaan ei kai ole osoittanut vähäisempiäkään oireita, että se olisi hitti. Joku voi kyllä tykätä siitä kovastikin, mutta kyllä se enemmän on tuollaista erittäin vakavasti otettavaa albumikamaa eikä sillai suuren yleisön suosikki. Sanotaan, että ei niihin voi hittikokoelmiinkaan liikaa ympätä ihan selkeitä epähittejä.

Onko Epuille vuosien saatossa kertynyt julkaisemattomia kappaleita?
- Ei ole valmiita biisejä olemassa. Meillä oli yksi semmoinen levytysprojekti, joka sitten alkuinnon jälkeen haihtui. Me käytiin joskus vuosina -97 ja -98 kolmessa eri erässä tuolla Finnvoxilla tekemässä uusien biisien pohjia. Ajateltiin, että kyllä tämä tästä lähtee, mutta Martilla ei kerta kaikkiaan sanoituskone meinannut lähteä käyntiin. Ja, kun se lopulta ei käynnistynyt niin en mäkään jatkanut niiden taustojen kanssa. Se jäi siten odottamaan tulevia aikoja. Me yritettiin sitten kai vielä vuonna -99 palata niihin taustoihin, että jos Martti saisi jotain kynäiltyä niihin, mutta siinä alkoi olla jo niin paljon ikävää taakkaa ja painolastia, että eihän siitä mitään tullut. Se siivottiin ja ikäänkuin kuopattiin koko juttu. Mulle oli tärkeetä, että kun me lähdettiin tätä uutta levyä tekeen, mä tein kokonaan uudet biisit. Ettei ole sitä painolastia. Joskus varmaan palaan kuitenkin mielessäni niihin biiseihin, joita tehtiin. Lajinsa viimeinen sieltä on nyt kuitenkin käytetty. Mä otin siitä biisistä sen mitä muistin. Se on soitettu uudestaan ja sanoitus tehtiin nyt. Siinähän ei ollut sanoja silloin ollenkaan. Niitä pohjia, joita soitettiin en muista. Kai jos jotain unohtaa niin on syytäkin unohtaa. Mutta on ne nauhat vielä olemassa ja onhan mulla demot kotona. Voin joku päivä kuunnella, mikä niissä on hyvää ja mikä ei. Voi olla hyviäkin ideoita, kun lähtee tekemään uusia biisejä. Voi sieltä bongata ihan hyviä ideoita sekaan. Ei niitä kannata käyttämättä jättää. Mä tein kuitenkin kymmenen, toistakymmentä biisiä, ennenjulkaisematonta. Varmaan niissä on ihan paljon hyvääkin. Ihan hyvä raita ainakin tuosta Lajinsa viimeisestä tuli.

Minkälaiset tunnelmat jäi Sankariainesta-kiertueesta ja oliko kiertueen menestys millään tavalla yllätys?
- Siitä jäi hirmu positiivinen fiilis. Mitä kävin siellä teidän palstalla niitä palautteitakin katsomassa, niin kerta kaikkiaan mahtava fiilis niistä keikoista jäi. Nehän oli semmoisia paikkoja, etteivät nyt ihan täysiä olleet, mutta älyttömästi väkeä ja tiheä tunnelma. Oli hienoa. Eihän tietysti jonkin Ratinan jälkeen mikään enää voi olla ihan kauhea yllätys. Siitä tietysti vois alkaa yllättyä, jos niitä ihmisiä ei tulisikaan keikalle. No, siihenkin on tietysti hyvä varautua, kaikki ei tule olemaan sellaisia Ratina-vuosia. Ei se semmonen yllätys ollut, mutta kyllä sitä semmoisella hämmästyksen sekaisella ilolla välillä katsoi.

Miten paljon olet opiskellut musiikin teoriaa?
- En mitenkään hirveän paljon. Alkeisopintoja, joista ei tietystikään paljon jää päähän. Pienenä lapsena kävin viulutunneilla, teini-ikäisenä vielä pianotunneilla, että siinä tuli vähän teoriaa opittua.

Olisiko mahdollista, että Eput tekisivät B-puoli-kiertueen, jossa soitettaisiin vain harvinaisia livebiisejä?
- En mä ole varma kuinka vakavasti on suunniteltu, mutta kyllä tuolla ajatuksella on leikitelty ja olen itse henkilökohtaisesti leikitellyt. Olisi se tavallaan hienoa, mutta periaatteessa jo tässä on vähän meidän nykyisen rytmin vanki sillai. Kun on ajatuksen tasolla rytmittänyt, että me tehdään nyt tämä eikä tässä niin ympärivuotista keikkailua harjoiteta. Keikoista on tavannut tulla aina sellaisia suurempia juttuja. Olisi se kiva, mutta informaatio kulkee niin huonosti, että kyllä siellä olisi sitten nyreetä porukkaa. Että soittakaa nyt joku hitti, kun ei tuu ainuttakaan hittiä.

Milloin olette viimeksi soittaneet cover-biisin keikalla (joku muu kuin Nuori poika)?
- Kuinkahan kauan aikaa sitten... En enää muista, en saa enää päähän, onkohan meillä Roadhouse Bluesin jälkeen enää covereita ollut.

Milloin sait ensimmäisen kitarasi?
- Kun olin jotain 5-6 vuotta.

Olisiko mahdollista soittaa Läpivalaistu keikalla?
- Kyllä me ollaan aina mielellämme yritetty sitä. Kyllä me aina silloin tällöin kaivetaan se esiin. Sehän on niitä biisikummallisuuksia, jotka on niistä mun kyhäilemistä semmoisia suosikkeja. B-puolelle ja levyn loppuihin on piiloteltu näitä, mitkä on mun mielestä hauskoja. Mulla on myös ollut taipumus pitää aina vähän kummallisista biiseistä, mähän on sentään kuunnellut nuoruudessani jopa Gentle Giantia!

Pidätkö yhteyttä entisiin basisteihin?
- Nevalaiseen tässä törmäsin pitkästä aikaa ja vaihdettiin kuulumisia. Ei me olla paljon yhteyttä pidetty. Kuulumisia kyselin, että oletko jo vanhainkotiin muuttanut ja ei se vielä ollut. Saarelahan tavattiin tässä jokin aika sitten, kun tuonne Ylöjärvelle sitä valokuvanäyttelyä järjestettiin ja siinä yhteydessä kutsuttiin sitten vanhaa porukkaa koolle.

Miten säännöllisesti käyt Eppunormaali.net-sivuilla?
- Joskus enemmän säännöllisesti, joskus vähemmän säännöllisesti. Varsinkin kiihkeimpinä aikoina käyn kattelemassa, että mitä meidän toilailuista puhutaan. Viime talvena kävin siellä teidän palstalla niitä biisianalyysejakin katsomassa. Tietysti olen kiinnostunut, kun kerran semmoset hienot sivut on. Elämme ihan eri aikoja kuin joskus ennen vanhaan ennen nettiä! Jopa sitä ihailin kiertueella kun ekojen keikkojen jälkeen jossain Joensuussa istuin autossa ja Akun kännykällä menin nettiin ja katsoin ensimmäisiä palautteita keikoista, että kuinka on mennyt ja katsoin, että ihan hyvinhän se meni, heh... Puskaradio oli vähän hitaampi silloin 80-luvulla, mutta kyllä se silloinkin toimi.

Voiko kitaraa soittamalla parantaa maailmaa?
- En tiedä, mutta ainakin mä soitan sitä oikein päin.

Keskustele Pantsen haastattelusta!

Kiitokset kaikille kysymyksen lähettäneille: Antero, Janne Saarinen, pantse 85, kartsa, Teme, JP, Turjake, Ville, Harza, Janoz, Anne Muranen, Kim, Taavi, kakkaleima, Aki, Jyrki Tyllinen, Captain Jack, micah, Jari, Patu, Raisa, Eppu-Hippi, Aku, Tarja, Eput 4ever, Pantze rulez, jp, hhh, EppuNormaali, Esa, turmiolan tommi, Aave, Pete T, Eppuja 90-luvun lopussa kuunnellut, Jack, ripa rapa, Alan Man, Heudoisin, Kapu, Raija, Klaus Rantala, Judy, Joe, Heta, Paavo, Vilma, eikku, Iida, Karju-setä ja Pena.

EPPU-KESKUSTELU
EI TOISTAISEKSI KÄYTÖSSÄ!

KEIKKAGALLERIA:

Keikkagalleriassa 1107
Eppu-keikkaa!

JUTTUARKISTO:

"Pantzella on sellanen systeemi"

SIVUN NIMI: Pantsen haastattelu
PÄIVITETTY: 7.1.2006

Työryhmä: Riitta, Kimmo, Kupla ja Jape.
Kuvat: Jape.

© Eppunormaali.net

Sivun alkuun